Kohta kaikki syöty

Saapuivathan ne rastaatkin viimein. Valtava parvi lehahti koivunlatvasta pihlajaan, jonka yläoksat oli putsattu jo tilhien suihin.

Niillä oli joulupukkikin mukana.

Vielä on jonkin verran valikoimaa.

Sinne hutkahti marja kitaan.

Kaikki kuvat ikkunan läpi otettuja. Vaikka kuinka varovasti avasin oven, lehahtivat linnut tiehensä, eikä minulla ollut enää mahdollisuutta jäädä odottelemaan mahdollista paluuta. Riensin nääs ensimmäisiin pikkujouluihin pariin vuoteen. Täällä ainakin saa nyt vielä sellaisia pitää.

räkättirastas

Vahvemman oikeus

Eilen olikin aurinkoinen päivä, joten sonnustauduin ulos kameran kanssa. Harmaapäätikka lensi rasvapötkölle, jossa käpytikka oli jo kaikessa rauhassa. Harmaapäätikka on tottunut siihen, että kun se ilmestyy, muut lakoavat.

Mutta eipä käpytikka antanutkaan periksi. Se ei antanut koon hämätä itseään. Tulija yrittää saada käpytikan tuijottamalla katoamaan, mutta ei onnistu. Harmaapäätikka vie nokkansa ihan toisen nokkaan kiinni. En kuullut mitään ääntä, mutta lopulta käpytikan hermot pettävät ja se siirtyy parikymmentä senttiä sivummalle, että toinen pääsee yksinään pötkölle. Vasta kun harmaapäätikka suvaitsee poistua, tulee käpytikan vuoro.

Pikkuötököiden maailmaa

Ei ole taas "ehtinyt" käydä kuvailemassa, joten katselin kesäisiä kuviani. Vaikka en niin hyönteisistä piittaa, olen silti usein räpsäissyt niistäkin kuvan, ja ajatellut, että "jos vaikka joskus tarvitsen". Mihinkähän kuvittelen niitä tarvitsevani. Nyt kuitenkin synkän marraskuun vastapainoksi jotain menneeltä kesältä.

Hämmästykseni on aina suuri, kun katson jotain hyönteistä. Näissähän on aivan mahdottoman ihmeellisiä ja erikoisia olioita, joillain mahtavat tuntosarvet, joillain karvaista käpälää tai muuta kohtaa.

Olen myös yllättynyt, miten mahdottoman monenlaisia hämähäkkejäkin on olemassa. Tämä on tullut kuvattua "väärältä" puolelta.

Pihassa nähtyä

Harmaapäätikkakin on taas ilmestynyt maisemiin. Näyttävät pikkulinnut sitä kovasti kunnioittavan, sillä jos ne erehtyvät vahingossa tulemaan yhtaikaa syömään, lähtevät kyllä saman tien pois. Kun harmaapää lähtee pois, heti on pötkö täynnä tiaisia ja pikkuvarpusia.

Iloinen yllätys oli jälleen myös valkoselkätikka.

Pulujen invaasio ei suuresti ilahduta, vaikka ei tietysti pitäisi lintuja asettaa eri arvoon. Mutta "ovathan ne kivoja silloin, kun eivät vakin ole meidän pihassa".

Saapuivat sittenkin

Kyllä sittenkin saapui marjansyöjiä. Turhaaan pelkäsin, että pihlajanmarjat jäävät syömättä. Pieni tilhiparvi on nyt pari päivää pyöriskellyt lähettyvillä, mutta hitaasti hupenevat marjat, niitä kun on nyt kaikilla muillakin. 

Lokakuun räpsyjä

Lokakuussa on vielä monenlaista säätä, jopa niin lämmintä ja aurinkoista, että viitsii lähteä melomaan. Peilityynellä järvellä on mukava meloa, etenkin kun ei ole enää muita liikkujia juurikaan. Ohilkevasta moottoriveneestä syntyy hauskoja säännöllisiä laineita.

Sorsia paistattelemassa päivää.

Kanadanhanhia aamutuimaan.

Syksyn yleisin toukka perhossivustoilla tuntuu olleen heinähukan toukka, joten minäkin opin sen näkemään ja tuntemaan.

Tällainen aamu tietää rumaa päivää.

Lokakuun alussa on vielä yöperhosiakin, kuten hallakehrääjä, tunturimittari, hallamittari, lumimittari tai tämä pakkasmittari. En viitsinyt enää laittaa valoa ja lakanaa. Niinpä laitoin usein illalla vain pihavalon palamaan ja ennen nukkumaanmenoa kävin katsomassa, mitä pihalampun ympärille on kerääntynyt. Melkein aina nuo äsken mainitsemani. Pakkasmittareista olen saanut jopa ainakin neljänlaisia eri versioita.

Oravat pitävät pihaamme omana pihanaan.

Nyt olisi marjoja

Pihlajanmarjoja olisi pihassa vaikka kuinka, mutta ei näytä olevan sellaisia lintuja, joille marjat kelpaisivat. Vain tilapäisesti joku lentää puuhun. Kuten vaikkapa tämä närhi, jolla oli tukka aivan pystyssä. En tiedä, mitä se oli säikkynyt.

Jokunen järripeippo joskus maistaa, mutta ei mitenkään suuremmin tunnu pihlajanmarjat kelpaavan.

Eikä tinteille nyt ainakaan. Käyvät vain oksalla joskus keekoilemassa.

Ilmeisesti on nyt koko Suomessa hyvin pihlajanmarjoja, kun ei ole tilhiäkään näkynyt ollenkaan. Viihtyvät kai pohjoisempana.

Odottamatta ja yllättäen

Kiva yllätys oli erään hakkuuaukion kelopuissa. Yli kymmenen teeren parvi oleili oksilla eilen aamutuimaan, olisivatko olleet yöpymässä. Oli sekä koiraita että naaraita. 

Matkalla etelään

Mistähän syystä tekee mieli aina kuvailla juuri niitä lintuja, joita harvoin näkee. Niinkuin nyt vaikkapa   järripeippo, joka on muuttomatkalla Lapista etelään ja pysähtynyt välillä tankkaamaan matkaa varten. Minulle on melkein käynyt niin, että harvinaisista näkemistäni on melkeinpä enemmänkin kuvia kuin tavallisista ja jokapäiväisistä. Alkupään kuvat koiraasta, lopussa naaras. 

 Kuvat isommasta joukosta tahtovat olla kovin sekavan näköisiä, sillä maassa on tuollaisia kirjavan oranssin keltaisen kukertavia lehtiä. Linnut sulautuvat jälleen hyvin maastoon, ilmankos meidän varpushaukkakaan ei ole niitä nähnyt. Järripeippoja oli tänään yli kymmenen linnun parvi.

Kyttäilijä

 

Ikkunasta havaitsimme yhtäkkiä, että varpushaukka kyttäili taas pihan lintuja kuusiaidalla. Ennen olin aina iloinen, jos näin haukan, nyt olen alkanut epäillä, onko sittenkään kiva, jos se syö meidän pihan kaikki linnut. Ruokinnalla olevat kun ovat helppoa saalista. Mutta toisaalta, jos ei se söisi meidän lintuja, se söisi niitä jostain muualta. 

Viime aikoina on alkanut näkyä kirjoituksia, että ei pikkulintuja pitäisi ollenkaan ruokkia. Se nimittäin vääristää lintukantoja. Ruokinnalla käyvien populaatiot kasvavat suuremmiksi kuin mitä ne muuten olisivat. Mutta taas toisaalta - ruokinnalla käyvät saavat helposti erilaisia tauteja, mikä pitää lintujen määrän kuitenkin pienehkömä. Ei ne pääse lisääntymään ylenpalttisesti. Ja onhan sitten haukoille ja muillekin petolinnuille enemmän ravintoa. Ja kuka se määrittää, mitä eläintä saa olla minkäkin verran. Ihmisiähän täällä on liikaa, joten ei tahdo olla muille lajeille missään enää vapaata tilaa.