Keväällä metsässä kuului palokärjen yksittäisiä hyytäviä huutoja: hyyi! Äkkäsimme sen sähköpylväästä huutelemasta, ja aloimme kuvata, koska palokärjen näkeminen ei ole jokapäiväistä herkkua.
Kesti kauan ennen kuin ymmärsimme, että se yrittää huudoillaan hätistellä juuri meitä pois paikalta.
Välillä lintu kurkki pylvään takaa, vieläkö tunkeilijat olivat lähettyvillä.
Lentäessään puulta toiselle sen ääntely muuttui lyhyiksi perättäisiksi ääniksi, ehkä kimakka papatus voisi kuvata ääntä parhaiten: kra-kra-kra...
Aina kun lähestyimme tiettyä haapaa, linnun ääni yltyi kiihkeämmäksi, hätäisemmäksi huuteluksi.
Kun vihdoin olimme käsittäneet, että seisoimme vahingossa juuri palokärjen pesähaavan juurella, poistuimme takavasemmalle. Lopulta lintu uskalsi lentää pesäpuulleen ja yritti varmistaa, että kaikki on kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti