Kävin taas katsomassa, olisiko lummelahdukalla uusia vesilintuja. Yksi yksinäinen telkkä, härkälintu ja hyvänen aika, siellähän oli haapanapariskuntakin.
Yritin olla tasapuolinen ja kuvata myös vaimopuolta, vaikka se niin vaatimaton onkin.
Mutta vaikka puoli tuntia kyttäsin, eivät millään tulleet lähemmäksi. Tuskin minua näkivät, mutta koko ajan uivat lammen kauimmaisella reunalla.
Ilahduin, että yksi tuli vähän lähemmäksi, mutta sehän nyt olikin vain tavallinen sinisorsa. Tätä haapanat ajoivat vähän kauemmaksi luotaan.
Mutta sitten riemastuin kovasti, sillä uusi pariskunta saapui lammelle. Tavi! Minulla ei tavista oikein ollutkaan vielä kuvaa. Eikä oikein onnistunut nytkään. Sen verran sain sitä kameraan, että taviksi tunnistaa. Kun olen valitellut, että en millään tahdo saada linnuista kunnon kuvia, lohduttaa mies, että kaikkihan sitä tekisivät jos se helppoa olisi!
Vaikka tavi on kirjojen mukaan Suomen toiseksi yleisin sorsalintu, on se jäänyt minulle ihan vieraaksi. Tavi kun viihtyy rehevämmillä vesillä kuin Saimaa. Hämmästyttävää, että vasta vuosi sitten olen nähnyt elämäni ensimmäisen kerran tavin!
Ja tämä tavinaaras on niin sinisorsanaaraan näköinen, että ilman puolisoa en olisi nytkään tiennyt tavia katsovani. Tällaisia kun sitten kesällä uiskentelee poikasten kanssa, saa heitellä noppaa ja arvuutella, mikä sorsa se kulloinkin mahdollisesti olisi.
tavi, haapana
2 kommenttia:
Kyllä tunnistaminen ja kuvaaminen välillä on hankalaa tai ainakin haastavaa! Toisaalta on kiva ulkoilla ja nauttia vaan luonnosta!
Taina: Nimenomaan se luonnossa kulkeminenhan tässä on pääasia. Mutta valokuvauksen myötä ulkoiluun ja liikuntaan on saanut lisäpuhtia, ettei käy ykstoikkoiseksi.
Lähetä kommentti