Eilen käväisimme taas järvellä kanootilla. Olen huomannut, että ihmiset käsittävät melonnan jostain syystä pitkiksi retkiksi, joilla kauhotaan vettä henkihieverissä kymmeniä kilometrejä, usein jopa pari kolme päivää yhteen menoon. Siksi minun on joskus vaikea saada kaveria kanoottiin, kanootillahan ei oikein voi meloa yksin, kajakki olisi eri asia.
Meille melonta on sitä, että tehdään pieni retki järvelle, että päästään irti rannasta sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten pääse. Matkaa saattaa tulla vain muutama kilometri tai vain alle kilometri. Lähdetään tuulettomalla säällä, mieluiten aurinkoisella. Näihin retkiin kuuluu myös rantautuminen johonkin sopivaan paikkaan, siinä uiminen ja eväiden syöminen. Eilen eväinä oli lättyjä juuri keittämäni kirsikkahillon kanssa. Heti alkumetreillä oli yllä oleva kanava, jossa vesi virtaa aika voimakkaastikin.
Ja onni, että siinä on virtaus. Aurinkoa ja virtaavaa vettä vaativat neidonkorennot, jotka välkehtivät vihreinä tai sinisinä auringon taittumisesta riippuen. Tosi haastavaa saada minkäänlaista kuvaa, sillä kanootti ei yhtään pysy paikallaan veden virratessa.
Pysähdyimme useissa ruovikoissa tutkimaan, olisiko korentoja. Ei ollut juuri mitään. Tällaisen näin, varmaan jokin keijukorento. Sellaista en ennen muista nähneenikään. Oikein hento ja siro. Ohut heinänkorentokin vaikuttaa sen rinnalla paksulta parrulta.
Koko kesä on ollut huono lintujen suhteen järvellä, joten jätimme lintuputket kotiin. Väärin tehty. Ihan edessämme nousi pinnan alta muutama kuikka. Tietysti säikähtivät ja sukelsivat moneen kertaan kauas meistä. Laskimme niitä kerralla kymmenen.
Kuikat luulivat meidän ahdistelevan heitä, mutta mitäs etääntyivät lahdenpoukamaa kohti, jonne mekin olimme matkalla. Niillä petti hermot ja yksi kerrallaan ne lähtivät lentoon.
Kun kymmenenkin kuikkaa sukeltaa samaan aikaan ja nousee pintaan
kukin ihan eri suunnassa, saattaa aina joku joutua eksyksiin muista.
Välillä kuului sorsan narisevaa ääntä muistuttava ääni jostain eri suunnasta ja siellä yksinäinen kuikka yritti paikantaa, missä muut ovat.
Myös lokkien puolesta kesä on ollut hämmästyttävän köyhä. Mutta syynä on tietysti kanootin paikan valinta, alueella ei oikein ole lokeille sopivia pesimäpaikkoja. Nyt näkyi yksi yksinäinen selkälokki (tunnistaa, että sillä on musta selkä). Ei lähtenyt karkuun, vaan käveli rauhallisesti kiven huipulle.
Kun palasimme samaa reittiä, lokki kökötti samalla kivellä edelleenkin. Selkälokkien pesinnät ovat paljolti epäonnistuneet ja lokkien määrä vähentynyt. Syynä pidetään talvehtimispaikkojen ympäristömyrkkyjä. Minua alkoi kovasti säälittää tämä. Onko kyhjöttänyt koko kesän samalla kivellä yksin.
Joutsenpariskuntakin lipui hissukseen melkein peilityynellä pinnalla. Perheetön näyttää olevan tämäkin pariskunta.
joutsen, kuikka, selkälokki, neidonkorento
6 kommenttia:
Tunnustan, että olen ajatellut melonnasta juuri noin ja lisäksi niinkin, että se on fyysisesti tajuttoman rankkaa. Saa potea viikon kipeitä lihaksia moisesta raatamisesta...ehkä oon siinäkin väärässä! :)
Käytän termiä meloskelu silloin kun lähden kiireettömästi kiertelemään ja katselemaan järvelle. Kanootti ja kajakkihan kulkevat hiljaa pienestäkin melanliikkeestä. Ei siinä tarvitse rehkiä.
Kanootilla melonta onnistuu yksinkin jos laittaa jotain painoa etuistuimelle. Myös kanootin kääntäminen toisinpäin auttaa. Melon kanoottiani yksin siten että peräpää on edessä.
Upeat värit neidonkorennolla!
Kauniit kuvat melontaretkeltänne!
Hyvät kuvathan nämä ovat! Joskus on lintuja mukavaa katsoa vähän kauempaakin. Mukavaa olisi myös kanootilla kulkea.
Tillariina: Voihan melonnallakin saada lihaksensa kipeiksi, mutta meitä kiinnostaa enemmän matkan laatu kuin matkan pituus ja päämäärä. Kanootti (tai soutuvene tai kajakki) on ollut tosi hyvä keino päästä näkemään järveltä käsin monia kivoja asioita, mitkä muuten olisivat jääneet näkemättä.
Seita: hih, tulee mieleen nurin päin melomisesta, miten kerran eräänä keväänä kanootti oli laitettu toisin päin rantaan kuin tavallisesti, emmekä huomanneet melomaan lähtiessä mitään. Minä istuin edessä, eli siis peräpäässä väärään suuntaan ja ihmettelin koko ajan, miten en meinaa mahtua enää olemaan. Koko ajan meinasin lentää selälleni kanootin pohjalle.
Sirpa: neidonkorennot ovat niin ihania ja kauniita, että niitä voisi istua ihailemassa ja kuvaamassa vaikka koko päivän.
Pelaguu: niin, ehkä pitäisi muistaa kuvata lintuja enemmän maisemassaan. Sitä vain tahtoo ottaa mielellään lähikuvia, kun nykyvälineillä vihgdoinkin on siihen mahdollisuus.
Kyllä noilta henkihieverissä melojilta jää paljon näkemättä. Tosin kiinnostuksen kohteet ovat niin erilaisia eri ihmisillä.
Lähetä kommentti