sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tämänpäiväiset kummajaiset

 Ihmeellinen kivi sattui retkellä vastaan.

Ja joku jättänyt keskelle tietä jonkin peltiromun.

 Toisessa kohtaa jätetty tielle puutarhaletkua.

No ei se mikään peltiromu ollut, vaan minullakin oli vihdoin onni tavata jonkin perhosen toukka. Sormenpaksuinen rumilaus, joka mönki tiellä eteen päin. Nostin sivummalle, ettei jää auton alle.
Eikä tuo letkukaan mitään muoviletkua ollut, vaan kastemato kiemurteli keskellä tietä.

 Sisiliskon poikanen kuulosteli, mikä hänen ympärillään häärii.

 Tällaisen lankun päällä oli pienen pieni elukka.
 Se elukka oli tämän näköinen. Nyt olen viisastunut sen verran, että arvelen tätäkin jonkin luteen nymfiksi eli esiasteeksi. Jonkin verran näytti kupariluteen nymfiltä, mutta kuviot eivät sittenkään täsmänneet sataprosenttisesti. Voi ei, luteita oli rutkasti erilaisia, vaikea tapaus selvittää. Mutta hieno ilmestys minusta, vähän leppäkerttua pienempi.
Langalla istuskeli paljon variksia, lanka oli ihan täynnä lintuja. Ihmeen pelokkaita. Kun sain kameran valmiiksi, suurin osa olikin jo häippässyt  muualle.

Pellon reunassa oli valtavan iso peippoparvi. Olivat syömässä kasvien siemeniä.
Sammakon poikanen vilisti jalkani ohi valtavaa vauhtia.
Suruvaippoja lensi tosi paljon eilen ja tänään poluilla.

Joten tällaisia kummajaisia tällä kertaa.

8 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Hienot kuvat kummajaisista joita kohtasit retkelläsi!
Hyvä, kun pelastit sormenpaksuisen rumiluksen, siitä kasvaa horsmakiitäjä.
Lankun päällä aikaansa viettää koivuluteen nymfi (Elasmucha grisea).

Mukavia syyspäiviä!

Anneli A kirjoitti...

Hienoja kuvia pienistä luonnon yksityiskohdista.

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Kaikenlaisia kummajaisia :) Samanlainen toukka, joka blogissani päätään piilottelee. Kaunis luteen nymffi.Täytyykin pistää nimi mieleen, jos vaikka joskus vastaan tulisi.

TainaT kirjoitti...

Jukra oot nähny horsmakiitäjän toukan..mulla vuosia kun oon viimeks tavannu tuon ruskean jörrikän

Tillariina kirjoitti...

Silmät tarkkoina etsin kerran taas tuota horsmakiitäjän toukkaa kun se on melkein joka blogissa ja minä en oo ikinä nähnyt. Ei löytynyt tälläkään kertaa. Tuo kivi on varmaan ollut joskus nokkasauruksen nokka! Jos sellaisia edes on joskus ollut! :)

Anu kirjoitti...

Upean näköisiä "ötököitä", kun niitä katsoo niin läheltä kuin kuvissasi näkyy :)

Anu

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kovasti kommenteista ja kiitos siitä, että saatiin noille "kummajaisille" nimet. Jonkun pitäisi perustaa nettiin järjestelmällinen ludesivusto, toukkasivusto jne. Siis niin selkeä ja "täydellinen", ettei tarvitsisi kaikkea tietoa hakea aina useilta sivustoilta ja sittenkin jää ilman oikeaa vastausta.
Toisaalta, meillähän on blogit ja ihanat blogikaverit, jotka tietävät usein jollekin otukselle nimen.

nainen.kuvastimessa kirjoitti...

Tarkat silmät sinulla on, kaikenlaista kiinnostavaa olet havainnut. On taito nähdä pienetkin asiat luonnossa ja mikä rikkaus ne ovatkaan.