torstai 22. lokakuuta 2015

Välillä eksoottista

Käväisin välillä ulkomailla, Maltalla, jossa lämpötila oli lähellä kolmeakymmentä koko ajan. Liian kuuma minulle. Tämä ei ollut luontomatka, joten oli vain pieni taskukamera mukana. Vaikka asutus on tiheää ja melkein koko maa yhtä rakennettua kiveä, löytyi sentään pikkuisen luontoakin. Osui kohdalle kauniita kotiloita, useita erilaisia tällaisesta puskasta. 
Ja tietysti, kun on kyse tuhansia vuosia vanhoista asutusraunioista, niissä asustaa suuri määrä sisiliskoja. En ole muistaakseni ennen nähnyt vihreää sisiliskoa.

Siihenpä eläinten osuus melkein rajoittuikin. Lintujakaan ei ollut nimeksikään. Muutama pikkulintu lenteli jossain, mutta puluja oli pilvin pimein. Vähän siellä täällä niitä kierteli ja kaarteli suurina parvina taivaalla. Lokkejakin näin vain kaksi.

 Kukkia kyllä oli paljon erilaisia. Laitan vain muutaman kuvan kasveista.




Tällä kukkivalla pensasaidalla lenteli jotain isokokoista, raitaista hyönteistä paljonkin. Eihän takukameralla niistä kuvaa saanut. Kovin olivat kolibrin oloisia, sillä ne eivät asettuneet kertaakaan paikoilleen, imivät vain hätäisesti mettä kukista.
On mainittava vielä valtava kissojen määrä kissapuistossa meren rannalla. Hyvät ihmiset vievät kissoille ruokaa ja tyynyjä ja jopa pieniä mökkejä nukkumista varten. Illan tullen kissat hiiviskelivät esiin koloistaan. Eivät ollenkaan laihoja rontteja, vaikka olivatkin kulkukissoja.

6 kommenttia:

Francisco Manuel Carrajola Oliveira kirjoitti...

Belas fotografias e belas flores.
Um abraço e continuação de uma boa semana.

TainaT kirjoitti...

On upeita kukkia!

Sirpa kirjoitti...

Kauniita kukkia ja onpa söpö tuo vihreä sisikisko!

Anu kirjoitti...

Ihanaa, kun olet saanut käydä hetkeksi pois Suomen syksystä! Harmi, kun et saanut niistä kolibrin kaltaisista lentäjistä kuvia!
Anu

Kirsti kirjoitti...

Kauniita kuvia ♥

seita kirjoitti...

Sentään paljon kauniita kukkia on löytynyt. Minullakin on ollut käsitys, että Malta ei ole mikään luontokohde.