Peltoaukealla

Eilinen linturetki yhdelle paikkakunnan harvoista peltoaukeista tuotti kohtalaisen tuloksen. Lajeja ei ollut pilvin pimein, mutta  sentään muutamia lintuja oli. Kurkia oli vähän joka pellolla pitkin matkaa.

Eräs pariskunta vähän nyökytteli ja niiaili toisilleen, ja jo leyhyteltiin siipiäkin, mutta sitten huomasivat kuvaajat ja lopettivat. Vähän kuvittelin, että olisimme nähneet soidinmenoja, mutta siihen lopahti.

Pienistä linnuista en saa paljaalla silmällä millään mitään käsitystä, kuka kukin on, mutta onneksi on keksitty kamerat. Ja paljastui, että punakylkirastaita oli räkättirastaitten joukossa pelloilla aika paljon.
 

Räkättirastaat olivat yleisin laji.

Nämä peltoaukeat ovat ainoat pellot, joilla olemme nähneet täällä kiuruja. Minua viehättää aina yrittää tehdä mahdottomasta mahdotonta. Siksipä yritin nytkin kuvata korkealla tasapainottelevaa kiurua, jota itse en paljaalla silmällä edes nähnytkään. Ja mielestäni kannatti yrittää. Ei minulla aiemmin kiurun kuvaa vielä ollutkaan. Ei tietysti nytkään hyvää, mutta saanpahan syyn yrittää joskus taas uudelleen. Kyllä se tämäkin näkyi minun silmiini (kaihia nääs) paljaalla silmällä vain pienenä pisteenä

Kuovi ja kiuru ovat itselleni rakkaita kevään lintuja lapsuuden ajoilta.

Ja lentokuvien yrittämisessä on juuri se hauskuus, että tuleeko sutta vai sekundaa. Tuli töyhtöhyyppä.

Metsässä kuuluu valtavaa sirkutusta ja pulinaa. Tällä kertaa sain ainakin vihervarpusia ja peippoja näkyviini. Ja tietysti tuntemattomat mukaan lukien.