Joskus nähtyä

 Viikonloppu kului kirjoituskurssilla. Saimme eilen tehtäväksi kirjoittaa täksi päiväksi novellin. Minulta ei novellin kirjoitus sujunut, mutta kirjoitin tarinan linnuista. Laitan sen tähänkin, mutta kuvien kera.

 Edelliskeväänä olin löytänyt lummelammen. Jo huhtikuussa sinne tuli valtava naurulokkiparvi ja lumien ja jäiden sulettua naurulokit olivat asettuneet lammen ympärille hyville pesimäpaikoille, härkälinnut mylvivät kuin tapettava sika, nyökyttelivät sen jälkeen vastakkain ja välillä karjahtelivat kurkku suorana. Sen jälkeen ne varasivat itselleen lammen keskeltä mättään, jolle rakensivat pesän ja pariteltuaan, ja naaraan munittua asettuivat asumaan paraatipaikalle. 

 Naurulokki ja telkkä olivat keksineet hauskan leikin. Ne uivat rinnakkain, sitten telkkä sukelsi äkkiä ja lokki pyörähteli sinne tänne sukelluskohdan ympärillä ja yritti arvata, mistä kohtaa telkkä pulpahtaa pinnalle. Aina kun telkkä nousi pinnan alta, lokki rääkäisi riemuissaan ja nyökytteli päätään. Ja leikki jatkui.

 Myös taveilla oli soidinmenot mielessä. Kolme pallopäistä koirasta kisaili yhden naaraan kanssa. Naaras ei ollut kiinnittävinään huomiota kehenkään, kun kolmikko ui piiriä sen ympärillä. Välillä koiraat kohottivat ruumistaan vedestä ja painoivat nokan rintaa vasten näyttääkseen naaraalle komeaa punaruskeaa, vihreäraidallista päätään. Raidat välkehtivät auringossa kuin smaragdit. Jonkin ajan kuluttua naaras lähti uimaan kosijoidensa kanssa lammen toiselle reunalle. Jospa se hyväksyy jonkun niistä jollain toisella kerralla.

Useina kertoina naurulokkien suojassa lepäilivät myös muualle matkalla olleet haapanat ja jopa Lapin linnut uivelot. 

 Niinpä taas seuraavana vuonna odotin näkeväni lintujen kosintamenoja. Enkä pettynytkään. Jo huhtikuussa naurulokit olivat saapuneet suurin joukoin. Lampi oli vielä jäässä, mutta hileinen. Kun lintu kovasta vauhdista laskeutui jäälle, uursivat sen räpylät jäähän pitkän uran ja jäähileet roiskuivat sivulle kuin lumiauran edestä. 

 Monilla linnuilla oli jo pari katsottuna valmiiksi. Sellaiset kyhjöttivät vierekkäin, työnsivät itseään toisiinsa kiinni tunteakseen hellän läheisyyden. Monet olivat varanneet jo pesimäpaikan lammen reunoilta mättäiden lomasta. Välillä ne äityivät kumarassa vuorotellen nyökyttelemään. Parittomia rääkyi siellä täällä, joku huusi peräti suoraa huutoa. Yleinen kirkuna vihloi korvia kuin oopperalaulajattaren korkeimmat sopraanot. 

 Joku toinen tuli nykäisemään parinsa löytänyttä tai haukkasi kylmästi kyljestä tai takapuolesta. Siitä syntyi tietysti tappelu, jota selvitettiin maassa ja ilmassa. Reidet saivat usein koviakin iskuja nokasta, mutta tunkeilija sai silti kyytiä muualle.

 Kävin monena aamuna katsomassa, mitä kolonialle kuuluu. Kun jäät olivat sulaneet, oli suurin osa löytänyt itselleen parin ja muninutkin, kirkuna oli rauhoittunut. Pariskunnat istuivat tyytyväisinä pesillään. Vain joku yksinäinen lokki kirkaisi silloin tällöin, kun pesällä istuvan puoliso nokkaisi liian lähelle tullutta. Härkälinnutkin kantelivat vuorotellen korsia pesään keskelle lampea ja punaruskeat kaulat välkehtivät, kun ne innostuivat kiihkeästi mylvimään.

Eräänä päivänä menin taas rantaan. Mitä näinkään! Lammelle oli tullut joku mies veneellä ja veneessä oli katiska. Mies oli soutanut veneensä ensimmäisten lokinpesien viereen ja kurkotteli pesiin. Lokit lentelivät suurena parvena lammen yllä ja kirkuivat hätääntyneinä. En ilennyt jäädä  kameran kanssa kyttäilemään, vaan lähdin pois ja päätin tulla seuraavana aamuna uudelleen saadakseni rauhassa kuvata lintuja.

Niin teinkin. Autosta poistuttuani läksin kävelemään lammelle. Ei kuulunutkaan lokkien kirkunaa. Kiirehdin askeleitani ja mitä näinkään. En oikeastaan mitään, vain tyhjän lammen. 

Yksi ainoa lokki kökötti pesällään hautomassa mättäällä keskellä lampea. Härkälintu samoin, toinen uiskenteli vierellä sukien sulkiaan. Mutta kaikki oli aivan hiljaista. Ei kuulunut edes tuulen huminaa. Ei värettäkään lammen pinnalla. Koivujen rungot heijastuivat lampeen luoden vaikutelman, että lokki ja härkälinnut istuvat puun rungolla.

Kun muutaman päivän kuluttua palasin lammelle, oli naurulokki saanut kaksi ruskeaa pörröistä poikasta. Varis lenteli uhkaavasti pesän yläpuolella, ja emo jätti poikaset hätistäen variksen tiehensä. Ainakin tällä kertaa emo jaksoi taistella itseään isompaa varista vastaan.

Sinä keväänä tuli kevätmyrsky. Tuuli nostatti korkeita aaltoja ja sade kasvatti veden pintaa. Keskellä lampea olevat pesät olivat tipotiessään, samoin lokkiäiti poikasineen. Vain härkälintupariskunta oli jäljellä pesänsä menettäneenä. Ne yrittivät myöhemmin uusintapesintää, mutta epäonnistuivat siinäkin.