lauantai 2. maaliskuuta 2019

Portugalin lintuja 5

Hyvin yleinen lintu Portugalin-matkan varrella oli myös pronssi-iibis. 
Niitä oli riisipeltojen lietteillä
 ja joskus niitä näkyi massoittain ilmassa. Kerrankin näkyi hyvin kaukana paljaalla silmällä kuin savua olisi noussut maasta. Kaukoputkella katsottuna siellä lenteli kuulemma kymmeniä tuhansia pronssi-iibiksiä. Tai jossain kaukana riisipeltoaltaassa niitä ruokaili aivan mustanaan, kun mustia palloja olisi ollut maassa.

 Kattohaikaratkin olivat aloittelemassa pesintäänsä.
Usein kuului nokan kalinaa, mikä on lintujen soidinmenoja, ja kerran onnistuimme näkemään jopa kalistelun jälkeisen parittelun.

Auton ikkunasta näki joidenkin alueiden joka ikinen sähkö- ja lyhtypylväs kattohaikaroiden valtaamina. Vähänkin suuremmat sähkölinjojen tukipilarit olivat jopa kerroksittain täynnä kattohaikaroita. Tämänkin tukirakennelman toiseen suuntaan sojotti samanlainen haikaroiden kerrostaloasunto.
Missä vain vähänkin töröttää jokin keppi maasta ylöspäin, siihen on haikara tehnyt pesänsä. Tämäkin auton ikkunasta räpsäisty.

Ei kommentteja: