sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Hätisteli pois

 Löysimme yllättäen tosi hyvän metsämarjapaikan. Aloimme kerätä ja syödä niitä, kunnes havahduimme siihen, että jokin lintu piti hakkaavaa ääntä lähellämme. Pensastasku siellä ei meinannut päästä pesälleen meidän takia.
Samalla reissulla näimme yhteensä neljä pensastaskua eli kaksi pariskuntaa. Noilla seuduilla ei näitä ole aiemmin näkynytkään. Meitä hätisteli pois myös ainakin laulurastas sekä jotkin tuntemattomat.
Olin vähän odottanut näkeväni pikkulepinkäistä, joita tuolla on aiemmin ollut, mutta eivät nyt ainakaan näyttäytyneet.

Ei kommentteja: