sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Siikalahden lintukosteikolla

Aamulla varhain lähdimme linturetkelle Parikkalan Siikalahdelle. Olihan siellä lintuja rutkasti, enemmän kuin yksi ihminen ehtii huomioida. Tiirat räpyttelivät paikallaan yrittäen tähystää kalaa, mutta en huomannut, saivatko mitään.



Minua ilahduttaa aina nähdä punasotkia, sillä ne ovat kuulemma taantuva lintulaji. Koiraita näin useita, mutta en erottanut naaraita.
Tukkasotkia oli myös iso liuta, suurin osa jo pareittain.
Tässä etualalla tukkasotkat, taempana taveja.

Kahlaajien kimakoita vihellyksiä kuului myös, mutta en nähnyt kuin tällaisia kolme kappaletta. Minusta se on valkoviklo.
Tämä päivä oli hanhien juhlaa. Valtavat hanhimassat kaakattivat kaiken päivää ja lähtöjä ja saapumisia oli valtaisa määrä. Yllä tundrahanhia.


 Metsähanhia.

Suurin osa oli valkoposkihanhia.


Tietysti aina kaikki ovat kaukana. Vaikka ruskosuohaukan kuvat ovat epäselviä, olen silti tohkeissani, sillä eka kertaa tunnistin sen ihan itse ilman muiden apua. Jokin muukin haukka lenteli, mutta taitoni eivät riittäneet sen tunnistamiseen.

Sääksikin yritti kalastella, mutta en nähnyt sen saavan saalista.

Olihan siellä vaikka mitä joutsenista, silkkiuikuista ja härkälinnuista lähtien, puhumattakaan telkistä. Mutta nokikanoja en nähnyt, mitä hämmästelin, sillä joskus niitä on ollut siellä paljonkin. En havainnut sinisorsiakaan, kaikki sorsannäköiset osoittautuivat taveiksi. Pikkulinnut eivät oikein olleet vielä saapuneet. Pari itselleni tuntematonta pikkulintulajia näin, mutta tunnistaminen mahdotonta, sillä niin korkealla olivat, että kuvissa ei näy kuin valkoinen maha.

kalatiira, punasotka, tukkasotka, valkoviklo, valkoposkihanhi, tundrahanhi, metsähanhi, ruskosuohaukka, sääksi.

3 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Linturetket ovat ihania!

Susanna Hietanen kirjoitti...

Kuikea lintukavalkadi! Olen ihan täpinöissäni pelkästään jo kuvia katsellessani 🤭.

seita kirjoitti...

Onpa paljon lintuja. Ja todella hienot lentokuvat.