sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Tänään tällaista

Yritin lähteä aamulla mahdollisimman aikaisin liikkeelle, ennen kuin ihmiset heräävät häiritsemään luonnonrauhaa. Silti oli jo seitsemältä joku ehtinyt risukasalle viemään risuja, joten kasan linnut olivat kaikonneet. Koskella lepäili tukkakoskelo. On sillä hyvä suojaväri.
Sitten puun rungolle pyrähti pitkästä aikaa puukiipijä ja lähti hiissaamaan itseään ylös päin. Tosi hyvä suojaväri silläkin. En mitenkään olisi sitä nähnyt, ellei se olisi juuri edessäni lentänyt rungolle.


Järvellä uiskenteli myös kuikkapari.


Ja mahdottomasti kukkii kuusi. Kohta ovat järven pinnat aivan paksun siitepölyn peitossa.

Monia pikkulintuja lauleli ja äänteli, mm. kirjosieppo, peippo, pajulintu ja lukematon määrä tuntemattomia ääniä. Ruovikossa karjahtelivat härkälinnut. Päämääräni oli saada kuvatuksi jokin itselleni vieras pikkulintu, mutta en millään onnistunut.

2 kommenttia:

seita kirjoitti...

Tukkakoskelolla on hyvä suojaväri. Maastoutuu rantakallion väreihin. Siitepölyä on kyllä paljon ilmassa ja suuria lauttoja veden pinnalla. Meloin aamulla Kallavedellä ja paikoin ympärillä oli vain keltaista puuroa.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Kuusen siitepölyä on ihan mahdottomasti. Vesilammikot on täynnä keltaista siitepölyä.