En tiedä, kulkevatko vihervarpuset ja järripeipot samaa matkaa, sillä eilisten vihervarpusten joukossa oli yksi järripeippokin. Tänään sitä ei ole enää näkynyt, vihervarpusia kylläkin.
Pari vuotta sitten sama juttu: järripeipot ilmestyivät yhtaikaa vihervarpusten kanssa samassa parvessa. On tämä niin komea, että kyllä tätä katselisi muulloinkin kuin näin muuttoaikana.
järripeippo
maanantai 14. huhtikuuta 2014
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Riemastuin kovasti
Muistin sentään ottaa kuvan rouvastakin, vaikka se ei juuri maastosta eroa.
Rouva on kuin miesten kalsarit jalassa.
Herra sen sijaan on niin tosi komean värinen hääpuvussaan näin keväällä. Tuntuu että sopivampi nimitys olisi keltavarpunen.
Vihervarpusia oli melko iso parvi. Ja hämmästyttävän samaan aikaan kuin toissa vuonnakin. Silloin olin kuvannut ensimmäiset linnut 12.5, tänään on 13. päivä eli ovat siis päivän myöhässä!
Pari vuotta vanhoista kuvista löytyi tällainenkin ikkunan läpi otettu kuva pyjamapukuisesta vihervarpusesta. Linnun on tullut jano, mutta vesi onkin jäässä. Pettyneenä lintu joutuu kääntymään takaisin.
vihervarpunen
lauantai 12. huhtikuuta 2014
Vaihtelua rastaisiin
Tällaista rastasta ei ole pihassa kolmivuotisen lintuharrastukseni aikana ennen näkynyt. Yhtäkkiä hyppelehti nurmikolla kolme punakylkirastasta. Välillä pää kallellaan kuuntelivat matoja. Ei taida jäisestä maasta sellaisia oikein vielä löytyä.
Vaihteeksi mukava ilmestys, sillä olen jo kyllästynyt mustarastaisiin. Niitä pyörii nykyään hämmästyttävän paljon, jopa lähes parikymmentä kerralla.
punakylkirastas
Vaihteeksi mukava ilmestys, sillä olen jo kyllästynyt mustarastaisiin. Niitä pyörii nykyään hämmästyttävän paljon, jopa lähes parikymmentä kerralla.
punakylkirastas
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Vesilintujen sijaan
Aamulla mietin, olisiko jo tullut vesilintuja järvelle. Mutta ei, järvet ja lammet olivat ihan umpijäässä, vielä saa odottaa tovin. Paitsi että huomenaamulla menen kyllä uuteen paikkaan.
Heti auton parkkeerattuani jonnekin metsänreunaan innostuin, että uudenlaisia lintuja on puu täynnä. Mutta kuvia suurennettaessa osoittautuivat punatulkuiksi. Harvinaisen iso punatulkkuparvi.
Eikä puu ollutkaan koivu, joksi sitä ulkona luulin. Se olikin jokin valtavan kokoinen pajupuu.
Kun ei lintuja ollut, kuvasin sen sijaan lossin. Virtapaikoissa on hieman sulaa, yksi yksinäinen telkkäkoiras uiskenteli jossain tuolla kaukana.
Kuvia metsäkanalinnuista minulta vielä puuttuu. Aamulla jo kuvittelin saavani niitä kuvatuksi, sillä ihan tien vieressä oli kolme metsoa. Mutta eihän autoa voi parkkeerata keskelle kapeaa tietä. Sitä paitsi linnut lehahtivat heti muutenkin karkuun.
Niinhän ne aina.
punatulkku

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Viallinen nokka
Ei ole helppoa luonnoneläimilläkään. Yhtäkkiä huomasin, että tällä tiaisella oli hämmästyttävän pitkä käyrä nokka. Onkohan yläosa nokasta kasvanut liikaa vai alaosa vain katkennut ja yläpuoli käyristynyt vastapuolen puuttuessa.
Mutta rasvaan uppoaa tällainenkin nokka hyvin.
Eri asia sitten, jäikö siitä oikein mitään suuhun nieltäväksi.
Rasvaklimppi näyttää vain roikkuvan nokan päässä. Varmaan siemenen hakkaaminen olisi vaikeata.
Tässä vertailun vuoksi jokin vanha talvinen kuva talitiaisen terveestä nokasta.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Tuijottajia
Mies teki minulle kevyestä muovipressusta piilokodan lintujen kuvaamista varten. Ajattelin nimittäin kesällä pääseväni paremmin tutustumaan ryteikköjen pelokkaisiin pikkulintuihin. Kokeilin hökötystä pihalintuihin. Jonkin verran se auttaa lähemmäksi pääsyä, mutta näkeväthän linnut kodan reiästä työntyvän liikkuvan linssin. Huomattuaan kameran räpseen alkaa kova tuijotus. No talitiainen nyt on muutenkin utelias.
Mustarastas ei oikein osaa päättää, mistä on kyse, onko vaaraa vai ei.
Sinitiainen tuijottaa aina muutenkin.
Keltasirkulta jäi syöminenkin puolitiehen.
Punarinta on ollut hämmästyttävän peloton koko kevään. Vaikka välillä tuijottaa, ei välitä mitään koko hökötyksestä.
Uusi tuttavuuteni rautiainen oli sen verran kaukana, ettei säikähtänyt, vaikka ihmetteli.
Joka kerta kodassa ollessani orava on säksättänyt liikkuvalle linssille puun oksalla yläpuolellani. Nyt se huomasi minut keittiön ikkunassa ja tuntuu miettivän, että "jo ryökäle, siellä on taas sama linssi!"

lauantai 5. huhtikuuta 2014
Harhaanjohtavat laikut
Pikkuvarpuset ovat jo löytäneet parin, sillä ne ovat istuneet vierekkäin jo monena päivänä. Vaikka kuinka tietää, että nuo silmiltä näyttävät ovat poskilaikkuja, ne tuntuvat silti silmiltä. Ja oikeat silmät ovat ihan piilossa juuri tuon mustan ja ruskean rajamailla.
pikkuvarpunen
pikkuvarpunen
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Oppivainen
En ole ennen nähnyt, että punarintakin söisi talipallolta. Monta päivää se teki niin, että aina kun tikka tuli talille, punarinta riensi talipallon alle kyttäämään muruja. Usein se yritti itsekin lentää talille, mutta ei jotenkin osannut pitää kiinni heiluvasta möhkäleestä vaan joutui irrottamaan otteensa.
Mutta yritteliäisyys palkitaan aina. Monen kokeilun ja yrityksen kautta se on oppinut itse lentämään pallolle ja jopa pysymään kiinni sen reunassa. Hyötyneeköhän se ravinnollisesti tästä touhusta.
punarinta
torstai 3. huhtikuuta 2014
Onnistuin näkemään
Kyllä kannattaa aina ohikulkiessaan vilkaista ikkunasta ulos kuusiaidan alle. Siellähän oli taas minulle ennestään tuntematon lintu. Mutta sepä vasta omituinen, pysyttelee tiiviisti puiden alla tai oksilla keikkumassa. Ei ollenkaan tule näkösälle nurmikolle, että saisi kunnolla kuvatuksi. Ja kukahan se tämä raudanharmaa ja ruosteenruskea sitten on!
Sehän on rautiainen. Kun ei ole vielä juurikaan hyönteisiä, on tämäkin joutunut tulemaan ihmisten ilmoille ruokaa etsimään.
Tänään lintu tuli kuin tulikin uudelleen esiin. Mutta juuri kun aloin päästä kuvauksen makuun, jyristi valtava rekka naapuritontille, ja rautiainen hävisi sen siliän tien.
rautiainen

tiistai 1. huhtikuuta 2014
Liian aikaisinko tulivat
Ja vaikka on kylmä ja vettä vain ihan rannassa, on koiraan esitettävä vähän väliä kosintamenojaan. Kyllä kai koiraat naaraisiin jonkinlaisen vaikutuksenkin saavat tehdyksi, vaikka minusta telkkänaaraan katse on aina niin kovin tyhjä ja mitäänsanomaton.
Ei joutsenilla ollut yhtään paremmin. Pienen pienessä lutakkolammikossa ihan tien vieressä oleili kaksi joutsenta.
Ja suurin osa alueesta jäässä. Siitä linnut lähtivät tien yli toiselle puolelle.
Eikä siellä ole vettä vielä senkään vertaa. Pesimään eivät pääse vielä pitkään aikaan. Löytänevätkö ruokaakaan.
telkkä, laulujoutsen
Tilaa:
Kommentit (Atom)

c.jpg)

tui.jpg)