Ei ollutkaan sammakko

Rannalla lintuja kytätessä luulimme, että matalassa ruovikossa hyppelehti sammakoita, mutta siellä uikin rantakäärme. Mutta ei näkynyt otuksesta muuta kohtaa kuin veden yläpuolella oleva pää valkoisine täplineen.

Kaakkureita katsomassa

Kävin eräänä iltana taas pitkästä aikaa katsomassa, onko  hiljaisella erämaalammella kaakkuripariskuntaa, joka on pesinyt siellä useana vuonna. Kaakkurihan on kovin kuikan oloinen lintu, mutta sen erottaa punaruskeasta kaulalaikusta. Hiivimme tosi hiljaa paikalle, ja olivathan ne siellä. Eivät takuulla tulleet tietämään meidän paikallaoloamme. Olivat niin kaukanakin, että ei oikein selviä kuvia saanut.

Siellä ne vain hiljaa uiskentelivat ja välillä leyhyttelivät siipiään. Mitään muuta ei puoleen tuntiin sitten tapahtunutkaan. Paitsi että minulla oli takapuoli ja polvet aivan märät suopohjaisessa maastossa hiljaa ryömiessä.

kaakkuri

Kähisevä käki

Tein aamulla pienen kamerakierroksen pihassa. Heti ensimmäiseksi kaarsi yläpuolelleni lintu. Ajattelin joksikin tavalliseksi, mutta kuvasinpa kuitenkin.

 Sitten arvelin sitä haukaksi. Mutta lähemmäksi tultua kuulin, kuinka se kähisi "khähä-khähä-khähinää" ja lopulta lentäessään kukkuikin. Käellähän on kukunnan välissä tuollaista kähinää ja se voi näköjään lentäessäänkin kukkua.

Vähän turhan kaukaiseen koivuun se laskeutui istumaan.

 Kukkui muutaman kerran ja lähti tiehensä. Kuului menneen jonnekin sadan metrin päähän kukkumaan tosissaan.

Äskeisen käen paikalle lensi toinen lintu ja luulin sitäkin käeksi. Mutta pettymys oli suuri, kun koneelta huomasin, että se olikin "vain" räkättirastas.
Ei ole siis hyvä asia, että on keksitty tietokoneet. Ellen olisi nähnyt tietokoneelta suurennettuna todellisuutta, olisin lopun elämääni onnellinen, että näin kaksi käkeä!

käki, räkättirastas

Liian iso saalis

 Eräänä iltana istuimme pienen järven rannalla. Yhtäkkiä keskelle järveä lensi selkälokki, jolla oli kala suussa ja lokki alkoi nieleskellä saalistaan.

Mutta kyllä oli liian iso pala linnulle. Monen yrityksen jälkeen lokki joutui sylkemään kalan suustaan.

Mutta ei sitä niin vain anneta periksi.

 Se sai kuin saikin kalan uudelleen nokkaansa. Kala näyttää niin tosi leveältä, että mitenkähän sen kanssa oikein käykään.

Ja taas lokki yrittää niellä kalan kokonaisena.

Ihan tosissaan lintu yritti moneen kertaan niellä, pudotti kalan veteen, onki sen takaisin ja taas yritti.

Lopputulos oli, että kalasta oli luovuttava.

Kala ei kerta kaikkiaan mahtunut kidasta alas. Jonkin aikaa lokki siinä ihmetteli ja uiskenteli hämillään, kunnes lensi turhautuneena pois.

selkälokki

Tämänkin kohtasin

Oikein piti näköjään mennä Nuuksioon asti, että sattui näkemään kuusitiaisen. Sekin oli nimittäin vielä niitä eteläisen Suomen ihmelintuja, joita en ole ennen nähnyt. Kyllä kai se on tavallinen lintu meidänkin paikkakunnalla, mutta emme ole sattuneet kohtaamaan.

Siellä se polun varrella uurasti ankarasti. Nyhti ja kiskoi maasta jotain niin että oli välillä lentää selälleen.

Jokohan olisi tarpeeksi!

kuusitiainen

Pesän kohentamista

Vieläkin laitan tänne kuvia Etelä-Suomen matkalta. Silkkiuikku oli tosi haastava otus. En ole nähnyt sitä kuin kerran aiemmin luonnossa. Nyt tytär tiesi erään uintirannan läheisyydessä pesivän silkkiuikkupariskunnan. Mutta vaikka pesä olisi ollut ihan kuvausetäisyydellä, oli se niin kasvillisuuden takana, että ei voinut saada lintua näkyviin.

Toinen puolisko näkyi joka päivä uiskentelevan jossain kaukana järvellä, eikä koskaan tullut lähelle, sillä rannalla oli työmiehiä ja uijia tai auringonottajia. Sitä paitsi aurinko räkötti täysillä 

 suoraan vastaan.

 

Kerran se sitten hiissasi itseään vähitellen lähemmäksi ja lähemmäksi ja sieppasi järvestä jotain roipetta pesän kohentamiseksi. Pesälle päästyä toinen tuli heti pois pesältä ja pesää kunnostettiin. Kolme kertaa lintu haki järvestä uutta tarviketta, sitten olivat tyytyväisiä. En tiedä, kumpiko linnuista jatkoi hautomista, ovat niin samannäköisiä.

silkkiuikku

Vielä merenrannalta

 Kalatiirat kirskuivat merenrannalla, ihan kuin täällä Saimaallakin.

 Ja aina missä on useampia kuin yksi, saattaa tulla tappelua. Nyt oli toisella jotain suussa, sen toinen sai napatuksi ja viedyksi itselleen.

Kalatiira ilta-auringon loisteessa.

 Mutta sitten kerran näkyi kalliolla jotain ihme tumppijalkaisia. Jalathan näyttävät olevan vain puolet siitä, mitä kalatiiroilla. Ja hämmästyttävän pitkäpyrstöisiä. Olisiko tämä nyt lapintiira.

Ja kyllä olemme päätyneet siihen, että tällä on kaikki lapintiiran tuntomerkit: nokka tasaisen oranssi, ei nokan kärki musta kuten kalatiiralla (vaikka tässä kuvassa ei näy hyvin). Jalat uskomattoman lyhyet ja pyrstö tosi pitkä.
En olisi arvannut näkeväni lapintiiraa Etelä-Suomessa. Olen nyttemmin saanut tietää, että se ei ole merenrannoilla edes harvinainen!

kalatiira, lapintiira

Vain muutamia

Meriharakka  oli yksi niistä linnuista, joita jo etukäteen haaveilin näkeväni merenrannalla. Ja näinhän minä, mutta niitä oli tosi vähän siihen nähden, mitä joskus muutama vuosi sitten.

 Vain muutama oli hautomassa. Enkä ihmettele yhtään, sillä joka paikka oli täynnä vihaisia hautovia valkoposkihanhia.

 

Nämäkin vain kyhjöttivät kalliolla merimaisemaa ihaillen.

meriharakka

Kolhonokkainen

Viikonloppu vierähti eteläisen Suomen ihmeisiin tutustuessa. Meren saaressa olivat haahkatkin jo pesillä hautomassa. Valtavan kolho nokka!
Pesä on vain tällainen haahkanuntuvien pehmustama patja.

 Yhdessäkin kohdassa oli neljä eri pesää ihan vierekkäin. Kolmella pesällä makasi emo hautomassa, yksi oli jäänyt tyhjäksi. Mitähän on tapahtunut, sillä yksi muna on jäänyt pesään. Onko emo lähtenyt vieraan miehen matkaan.
Tällaista on se haahkanuntuva, jota nykyäänkin kai vielä jonkin verran kerätään pesinnän jälkeen ja laitetaan tyynyjen sisään.

Koiraat lähtevät yleensä soidinajan jälkeen omille teilleen. Jokin pariskunta näkyi vielä uiskentelevan merellä.

Ilmeisesti soidinaikakin on ainakin tällä vasta meneillään.
haahka

Nimi lintua myöden

 En voinut olla ostamatta kirjaa Linnun nimi, jossa selvitetään suomalaisten linnunnimien kehitystä. Mielenkiintoista, miten pari- kolmesataa vuotta on kestänyt, ennen kuin linnuilla on nykyisenlaiset nimet. Ja uudelleen nimeämistä tapahtuu kaiken aikaa.

Västäräkinkin niminä on ollut eri aikoina ja eri murteissa mm. västi, huiri, kallonpotkottaja, kalmatrikka, katrikka, riukuhäntä, kyndäjä, ohralindu, toukolintu, valkonen västäräkki, päistärikki, liinapeippo.

Kirjasta ilmenee, miten jokin linnunnimi on ollut milloin milläkin linnulla, esim. ohralintu- tai katrikka-nimitys on ollut myös keltavästäräkillä. Tavalliselle ihmiselle ei ole ollut niin väliä, onko esim. uiva lintu ollut tavi, haapana, sinisorsa tai jokin muu. Sorsa kuin sorsa. Itse asiassa vain joukosta erottuvat lajit ovat saaneet kansan kielessä oman nimen. Puhumattakaan, että telkät, koskelot tai sotkat olisivat aina tarkoittaneet samoja lintuja kuin tällä hetkellä.

Kirja on paitsi nimiteos myös kattava kokoelmateos suomalaisten taiteilijoiden  lintumaalauksista. Kuvituksena on käytetty mm. kaikki Helsingin yliopiston kirjastossa olevat von Wrightin veljesten lintumaalaukset.
(Kaisa Häkkinen: Linnun nimi. Kustannusosakeyhtiö Teos. Hämeenlinna 2011).