Nujakointia

Menin tänään uudelleen katsomaan, vieläkö naurulokit olivat eilisellä paikalla. Nyt niitä on kuvattava, sillä  kesällä en niitä yleensä enää näe, muita lokkilajeja kylläkin. Nyt oli rauhallisempaa kuin eilen. Monet olivat jo selvästi pariutuneet ja seisoksivat kaksistaan rauhassa.

Mutta sitten yksi hyökkäsi äkkiarvaamatta erään yksinäisen kimppuun.

 Kyllä hyökkäyksen kohteeksi joutunutkin osaa iskeä nokkansa toisen lihaan.

 -Tuuppaan sinut nurin!

 Välillä jo arvelin, että tässä olikin kyse raiskauksesta, mutta kyllä taisi olla muu tappelu.

 Ja yksi seuraa koko ajan vierestä kannustaen ja kirkuen.

 -No niin, se tappelu on nyt sitten nähty. Kannustajakin lopettaa huutonsa.

 Hameet vain hulmuavat.

 Siitä ne sitten lopulta lähtivät omille teilleen.

Rakkautta ilmassa

Naurulokkeja oli tullut ison selän pienelle jäiselle lahdelle. Niitä oli iso porukka, ja tarkkailuni aikana ehti olla jo monenlaista tapahtumaa.

Episodi 1: Hei kuule, voitasko me olla sillai?

 -No voishan sitä harkita.

Episodi 2: Kyllä minä sinut kiinni saan!

 -Oho, jalat lipsuvat, taisi se päästä nyt kynsistä.

 Episodi 3: Ai kun sinä olet niin lämmin ja ihana. Eiks mekin voitas vähän niin ku...

 -En ala, kun heti alat ehdotella! -Hei kuule, älä suutu, otetaan rauhallisesti!

 -No voinhan minä vähän vilauttaa.

 -Hyi jestas, kun sinä haiset pahalta! Etkö ole laittanut mitään deodoranttia?

-Olkoon sitten. En minä sinusta olisi välittänyt muutenkaan!

Tuli tyrkylle

Vesilinnut olivat liian kaukana, mutta ihan nenän eteen yllättäen tuli puukiipijä.

Pitkän putkenkin olin jättänyt valitettavasti kotiin, kun luulin, ettei kumminkaan mitään uusia lajeja olisi järvellä. Kotona koneelta katsoessani huomasin, että kaukana kaukana häämöttävät vesilinnut olivat haapanoita, ja toinen häämöttävä ryhmä oli telkkiä. Mutta niistä kaikista tuli nyt vain hämärä aavistus.

Jäiden seassa

 Isokoskelopariskunta tyyriinä uiskentelemassa.

isokoskelo

Kaihoisaa laulua

 Toisena pääsiäispäivänä oli vielä järvet aivan jäässä. Jokin railo oli sentään auennut, että joutsen siellä saattoi uiskennella.

 Siitä se railosta alkoi vähitellen kammeta itseään jäälle.

Ja jäälle päästyään leyhytteli siipiään ja päästi ilmoille kaihoisan laulunpätkän. Yksinäisyyttäänkö huuteli, ei näkynyt sille kaveria.

Tänään kävin katsomassa järvellä, ja monin paikoin on jo isommilla selillä aivan jäästä vapaata, kun taas suojaisemmilla vesillä on samanlaista kuin näissä kuvissa.

joutsen

On sittenkin ilmeitä

 Telkkä on minusta aina niin ilmeetön kuin vahanukke. Mutta nämä kuvat parin päivän takaiselta pääsiäisen aikaiselta kuvausreissulta todistavat sittenkin muuta. Onnistuneen parittelun jälkeen paikalle saapui toinenkin koiras, ja ensin paikalla ollut terästäytyi heti huomattavasti.

Telkkänaarasta olen aina pitänyt kaiken ilmeettömyyden huippuna,  mutta niin terhakkaasti se nytkin katselee, mihin oma sulhanen oikein etääntyykään, jos tämä vähänkään uiskentelee kauemmaksi. Ei välitä yhtään uudesta tulokkaasta.

Mutta viimeksi tullut koiras ei kauaa yritäkään liehitellä naarasta, kun ei toinen kerran ole yhtään kiinnostunut. Niinpä on paras vaihtaa maisemaa.

Ja sitten saapuu vastarannalle ihmisiä, ja jostain kumman syystä alkavat hätistellä lintuja pois. Ihan kuin nämä eivät olisi kyllin arkoja muutenkin. 

telkkä

Kappas koskikara

 Koko talven olen käynyt koskella kyttäämässä, olisiko koskikaraa. Ei ole kertaakaan osunut näköpiiriin. Luulin, ettei tänä vuonna niitä olisikaan täällä.

Kunnes nyt sitten eilen yhtäkkiä muita vesilintuja kuvattuamme huomasi tytär yhtäkkiä kyseisen linnun.

 En minä itse sitä varmaan olisi nähnyt.

Siellä se koskessa sukelteli ruokaa ja hyppelehti kiveltä toiselle ja taas välillä sukelteli.

Ja aina se jotain löysikin.

Ihme, ettei vielä ole Lappiin lähtenyt.

koskikara

Kosiomenot

Näin ensimmäiset telkät tänä keväänä. Olin juuri ehtinyt harmitella, etten ole koskaan onnistunut kuvaamaan minkään linnun parittelua. Ja mitä näinkään, telkät olivat kosiopuuhissa.

 Morsian odottelee jo valmiina, mutta sulhanen ei pidä mitään kiirettä.

 Vielähän tässä ehtii vaikka uida kierroksen, ja morsian tyytyy siihen.

Onhan se hyvä ensin oikoa jalatkin vetreiksi.

Ja sitten vielä kosiskelua.

No jokohan nyt.

 Mutta morsiamelle voi käydä köpelösti, jos se hukkuu pyhällä hetkellä.

 Ei hätää, sulhanen kannattelee päätä.

 Kunhan ei vain morsiamen kaula leikkautuisi samalla jään reunaa vasten.

 Valmista! Morsian ottaa pitkiä spurtteja ja sukelluksia ja pesee hiet pois.

 Sulhanen tyytyy tekemään kierroksen onnistuneen toimituksen jälkeen.

 Jipii!

telkkä

Oudossa paikassa

Tämä kuva nyt ei mitenkään liity vuodenaikaan, mutta se oli pakko kaivaa kätköistä, kun eräänä päivänä näimme samanlaisen ilmiön: jotain valkoista keskellä kuusiaitaa!

Emme olleet uskoa silmiämme. Kuusiaidassa vilahteli lumikko. En ole koko elämäni aikana nähnyt kuin kerran viime syksynä, lumikko juoksi tien yli. Ja nyt taas. Heti tuli mieleen tämä kesäinen ruusukuva, yhtä yllättävää. Kuvitellaan nyt ruusujen paikalle lumikko.

Ja mitä linnut tekivät? Kaikki mustarastaat ja tiaiset olivat lentäneet viereiseen tammeen ja sieltä hiirenhiljaa tuijottivat otusta.

Raitakalsariset tulleet

Raitakalsariset linnut ovat saapuneet: vihervarpuset. Jo pari viikkoa sitten näin muutaman, mutta nyt parina päivänä on jo isoja parvia.  Tästä se lintukausi lähtee vauhtiin.

 Niin söpöjä, mutta niinhän ne kaikki linnut.

Harvinaista minusta nähdä niitä puussa.