Helliä tunteita

Minusta lokit, ja varsinkin pienehköt naurulokit ovat kovin kauniita, sulavaliikkeisiä ja suloisia. Ne ovat niin kuvauksellisiakin. Ainakin näin keväällä hellien tunteiden vallassa.

Peltoaukealla

Eilinen linturetki yhdelle paikkakunnan harvoista peltoaukeista tuotti kohtalaisen tuloksen. Lajeja ei ollut pilvin pimein, mutta  sentään muutamia lintuja oli. Kurkia oli vähän joka pellolla pitkin matkaa.

Eräs pariskunta vähän nyökytteli ja niiaili toisilleen, ja jo leyhyteltiin siipiäkin, mutta sitten huomasivat kuvaajat ja lopettivat. Vähän kuvittelin, että olisimme nähneet soidinmenoja, mutta siihen lopahti.

Pienistä linnuista en saa paljaalla silmällä millään mitään käsitystä, kuka kukin on, mutta onneksi on keksitty kamerat. Ja paljastui, että punakylkirastaita oli räkättirastaitten joukossa pelloilla aika paljon.
 

Räkättirastaat olivat yleisin laji.

Nämä peltoaukeat ovat ainoat pellot, joilla olemme nähneet täällä kiuruja. Minua viehättää aina yrittää tehdä mahdottomasta mahdotonta. Siksipä yritin nytkin kuvata korkealla tasapainottelevaa kiurua, jota itse en paljaalla silmällä edes nähnytkään. Ja mielestäni kannatti yrittää. Ei minulla aiemmin kiurun kuvaa vielä ollutkaan. Ei tietysti nytkään hyvää, mutta saanpahan syyn yrittää joskus taas uudelleen. Kyllä se tämäkin näkyi minun silmiini (kaihia nääs) paljaalla silmällä vain pienenä pisteenä

Kuovi ja kiuru ovat itselleni rakkaita kevään lintuja lapsuuden ajoilta.

Ja lentokuvien yrittämisessä on juuri se hauskuus, että tuleeko sutta vai sekundaa. Tuli töyhtöhyyppä.

Metsässä kuuluu valtavaa sirkutusta ja pulinaa. Tällä kertaa sain ainakin vihervarpusia ja peippoja näkyviini. Ja tietysti tuntemattomat mukaan lukien.

Juoksuttaa rantaan

 Ei ole vielä järvessä juurikaan jäätöntä kohtaa. Nyt on käytävä joka päivä katsomassa niissä harvoissa paikoissa, missä vähänkin on vettä. Meninkin tällä kertaa illalla ja telkkä toivotti heti avosylin tervetulleeksi.

 Kaukana rannasta olivat  vielä paikat, joissa voi uiskennella.

 Kun käänsi kameraa toisaalle, siellä lepäili pitkä rivi sinisorsia.

 Toisena iltana samoilla paikoilla oli lokkejakin.

uivelo

 Ja niin kaukana kaukana näkyi kolme uivelokoirasta ja kaksi naarasta. Ja suurimpana ihmeenä pidin sitä, että yksi koiraista lähti hissukseen uiskentelemaan minun suuntaani.

 Matka oli aika pitkä, mutta lintu tuli ihan niin lähelle kuin sen oli yleensä mahdollista jään takia tulla.

 Matkaa on vieläkin aika paljon, mutta nyt sain eka kertaa jonkinlaisia kuvia uiveloista. Näyttää olevan niin, että uivelot pysähtyvät täällä joka kevät matkalla pohjoiseen.

 Kaukana oli ne kaksi naarastakin. Saisinpa niistäkin joskus lähempää kuvia.

 Ja ilta vain pimeni. Näissä kahden eri illan kuvia.

 Telkät lepäilevät tyytyväisinä.

Kun tänään päivällä kävimme taas katsomassa, olisiko uusia lintuja tullut, olivat entisetkin hävinneet. Vain kolme sinisorsakoirasta uivat jonossa. Ja jään reuna oli vetäytynyt parikymmentä metriä eilisestä. Nyt pitää kiirettä, se juoksuttaa rantaan joka päivä.

Konsertti oli jo menossa

 Nousimme tänä aamuna ylös jo neljältä, mutta silti liian myöhän. Olimme varttia vaille viisi teerten soidinpaikalla, mutta vaikka aurinko nousi vasta puoli kuuden maissa, oli konsertti jo täydessä käynnissä.

Luntakin oli paikoin vielä vaikka kuinka, ja kun se ei kantanut, lumpsahdimme aina hieman kovettuneelta pinnalta lumen sisään. Varttitunti tällaista menoa, johan siinä linnut havahtuvat kiihkeimmistäkin lemmenleikeistä. Olimme luulleet pääsevämme paikalle ennen konsertin alkua, mutta olivat aloittaneet etukäteen! Hämärääkin oli, ettei meinannut nähdä, mutta kerkesin muutaman kuvan saada lähimmistä, ennen kuin etääntyivät.

Eikä mikään ihme, että emme pääse lähemmäksi. Puussahan on tähystäjät.

 Vaikka osa kyllä yrittää tehdä naaraisiin vaikutusta puusta käsin.

Ja kun toisaalla konsertti hieman hiljenee, lentää sieltä puussa kurkkivat teerikanat toisen konsertin lähettyville. Noin kymmenen kanaa oli yhtaikaa ja jatkuvaa kotkotusta kuului samaan aikaan, kun maassa (tietysti meidän näkymättömissä) ukot kiihkoissaan yrittävät näyttää taitojaan.
Kuuluu kiihkeää pulputusta ja käheitä kiekaisuja.

Koko metsä on täynnä konserttia, sillä teerisoitimia tuntuu olevan käynnissä samaan aikaan useita eri puolilla. Parilla taholla kuuluu kurkien huutoja ja yhdessä paikassa tuntuu olevan metsosoidin käynnissä. Ainakin kahden eri metson erilaiset nokankoputukset kuuluvat. Ja siellä täällä joitain pikkulintuja virittelee omaa konserttiaan. Ennen auringonnousua taivas lupaili aurinkoista päivää, taivaanranta punotti ja jo vähän värjäsikin maailmaa purppuraiseksi, mutta pilviseksi jäi.
Konsertti ja kokemus oli hieno, vaikka kuva-anti jäi olemattomaksi. Mutta Pitänee olla tyytyväinen tähänkin vähään.
teeri

Oiva ravinnonlähde

 Eräänä päivänä olivat tilhet keksineet pihan vanhassa vaahterassa oivan ravinnonlähteen. Koko päivän linnut imeskelivät puun kaarnan rakosista juoksevaa mahlaa.

tilhi

Kevään ensimmäiset

Koivutyttöperhonen

Näin tämän kevään ensimmäisen perhosen, koivutyttöperhosen. Hyvän suojavärin se on keksinyt. Jos ei se lentäessä herättäisi huomiota sillä, että se näyttää ihan oranssilta alussiipiensä vuoksi, en tästä maasta sitä olisi millään löytänyt. Nytkin teki tiukkaa, että sen näki ennen kuin hävisi.

Jo olivat sitruunaperhonen ja suruvaippakin heränneet talviunilta.

Tulivat keskelle talvea

 Ei uskoisi, että kohta on huhtikuu jo puolessa välissä ja lumen puolesta eletään ihan keskellä talvea. Tuntuu oudolta, että sentään jotkut muuttolinnut ovat uskaltautuneet lumen keskelle.

Peippoja on muutaman päivän näkynyt jo runsaasti, varsinkin pihan niillä pälvipaikoilla, jotka ovat paljastuneet auratuissa kohdissa. Viime syksynä jäi puihin omenoita ja nyt peipot näyttävät syövän mätien omenoiden sisältä siemeniä. Hyvään tarpeeseen siis menevät nekin omenat.

 Luminen piha-alue oli välillä täynnä peippoja, mutta kerralla en saanut kuin muutaman samaan kuvaan.

 Kaikki muut olivat koiraita, vain yksi naaraspuolinen.

 Kaksi pajusirkkuakin on uhmannut talvea.

Ja muuttolintuja kytätessä lennähti muutamaksi sekunniksi harmaapäätikkakin pihaan.

Yksi vilahti vain ja tajuttoman pitkät puikot

 Maaliskuun lopussa käväisi pihassa peräti kuusitiainen. Muutaman kerran vilahti talipötköllä eräänä päivänä puolen tunnin aikana, eikä koskaan enää sen jälkeen ole näkynyt. No hyvä kun sentään on sitäkin lajia vielä maailmassa olemassa.

Kuvia selatessa löytyi helmikuun puolivälissä otettu kuva pitkistä jääpuikoista. En koskaan ennen ole meillä tällaisiakaan nähnyt.

Johan viimein osui näköpiiriin

Koko talven olen käynyt tutkimassa, olisiko koskessa koskikaraa. Ei ole aiemmin ollut tai ei ole osunut näköpiiriin, mutta tänään näin vihdoin sen koskessa kyttäilevän syömistä.

Mutta eihän sen hermot kestäneet liian lähellä olevia ihmisiä. 

Siitä se vaihtoi paikkaa meistä kauemmaksi ja alkoi sukellella pohjasta jotain syötävän näköistä, vaikka se meistä kyllä näytti vain joltain rojulta tai pohjamudalta.

koskikara

Urpiaispilvi

 Kuten jo aiemmin olen todennut, on urpiaisiakin oleillut pihapiirissä koko talven jonkin verran. Tänään yhtäkkiä ilmestyi aivan uskomaton määrä urpiaisia.

Ne herättivät huomiota sillä, että valtavana äärettömän nopeana pilvenä laskeutuivat pihaan lintulaudalle, oksille ja maahan, eikä kulunut kuin muutama sekunti, kun ne jo pyrähtivät tien toiselle puolelle puihin ja taas ilmaan pilveksi ja sama uudelleen. Hyvin hätäisiä ja nopeita liikkeitä.

Tätä jatkui korkeintaan varttitunnin ja sitten ne olivat taas tiessään. Pihassa ei ollut enää muita kuin ne 10-20 urpiaista, jotka aina ennenkin ja ihan rauhassa punatulkkujen kanssa murkinoivat.
Ei juuri ehtinyt laskemaan, mutta kun katsoo, että tuossakin lintulaudalla on parikymmentä yksilöä niitä hätäisiä, ja samankokoisia ryhmiä oli joka puolella, arvioisin, että ainakin 150-200 yksilön parvi oli liikkeellä.