Bongaustunnin saldo

Suuri valtakunnallinen pihalintujen bongauspäivä oli taas eilen ja tänään.  Itse tarkkailin pihalintuja eilen tunnin verran klo 11.30-12.30  ja sain tällaisen tuloksen:

talitiainen 7, sinitiainen 3, hömötiainen 1, keltasirkku 26, närhi 4, pikkuvarpunen 5, punatulkku 1, käpytikka 1, viherpeippo 2, varis 5, harakka 2, varpushaukka 1.

Tulos oli suunnilleen samanlainen siinä suhteessa, mitä talven mittaan on näkynyt lintuja. Sinitiaisten määrä näyttää romahtaneen rutkasti alkutalvesta.
Ihan tarkkailutunnin loppuaikana sujahti yhtäkkiä jostain varpushaukka ja putsasi koko pihan puhtaaksi, kaikki hävisivät kuin tuhka tuuleen. En tiedä, saiko haukka mitään saaliiksi, mutta mikään pikkulintu ei kymmeneen minuuttiin uskaltanut enää  hiiskahtaakaan.

Kuvassa on toissapäivänä näkemäni mustarastasnaaras, mutta eipä ollut enää eilen tuon tarkkailutunnin aikana.

Olisikohan tämä metsäkauris kelvannut bongaukseen mukaan, sillä sekin kävi syömässä siemeniä lintulaudalta.

Nappisilmäiset

Pyrstötiaisesta on tullut minun lempilintuni hömötiaisen lisäksi. Kävelylenkin loppumetreillä jo turhautuneena siihen, ettei taaskaan ollut muita lintuja kuin tikka nakuttamassa, huomasin yhtäkkiä lintuparven rannan puissa.

Nappisilmä. 

Niitä oli seitsemän linnun parvi. Mutta kun ne kieppuvat ja pyörivät ja heiluvat, on niiden kuvaaminen lievästi sanottuna haastavan hermojavievää. Vain pari kuvaa ehdin niistä saada.

Mitenkähän aina takaa päin tulee parhaimmat kuvat.
pyrstötiainen

Ylensyönyt vai kasvaimen saanut

Tätä käpytikkaa säälittelin pitkään. Pelkäsin, että sille on tullut jokin kasvain, kun punainen vatsanalus on paisunut niin mahdottomaksi. Välillä arvelin sitä vain ylensyöneeksi.

Mutta ei hätää. Joissain muissa kuvissa näkyy, että tuo mahdoton punainen möykky onkin taliverkon häntää, joka sopivasti osuu juuri punaisen vatsanaluksen kohdalle.

Tämä tikka puolestaan yritti naputella vähän jokaista pölkkyä. Lieneekö hyötynytkin jotain.

Harmaapäätikkaa passaa kuvata vaikka joka päivä. Sillä oli aina sama kaava: ensin lento talipallolle, siinä syönti puoli minuuttia, sitten lento viereisen tammen rungolle, mistä se vähitellen hiissasi itseään korkeammalle ja korkeammalle aina kuulostellen välillä kuoren sisustaa.

Kun pakkaset hävisivät, hävisi tämä lintukin. Linnun näkemisen toivossa odottelen pakkasia takaisin.
Mies löysi jo aiemmin syksyllä ison kasan harmaapäätikan sulkia, jokin haukka varmaan saanut saaliikseen. Eikö sille olisi riittänyt jokin runsaslukuisempikin laji! Joten ei tämä näköjään ainut tämän lajin elävä ole.
harmaapäätikka, käpytikka

Vielä löytyi kesäinen

Viime kesältä löytyi tällaisiakin kuvia. Fasaani on itselleni erittäin eksoottinen, sillä omalla paikkakunnilla ei niitä ole, enkä ole nähnyt lähiseuduillakaan elelevän.  Tämä oli Pohjanmaalla, jossa niitä kuuluu olevan pilvin pimein vaivaksi asti. Oikein piti toppuutella talonväkeä olemaan sitä ajamatta pois, että saisin kuvan.

Mutta eivät ihmiset sitä paljon hetkauta. Se vain kiekaisi, löyhytteli siipiään, jatkoi minun tuijotustani ja alkoi sitten etsiä syötävää heinikosta.

Uudenlaistakin lintuharrastusta

 On niin mustia päiviä, ettei saa mitään kuvatuksikaan. Varsinkin kun ulkona ei edes tapahdu mitään ihmeellistä. Täytyy tyytyä vanhoihin otoksiin.
Joulukuun puolivälissä oli hieman luntakin ja aurinkoisia päiviä. Mutta tällä keltasirkulla ei mennyt hyvin. Jokin oli pöllyttänyt sitä takaa päin, ihan kuin jokin petolintu olisi saanut  otteen selästä ja alahöyhenet jääneet päällimmäisiksi. Olisiko sirkku saanut jonkinlaisen täräyksen. Kun muut linnut lensivät pois, tämä jäi vain ihmettelemään.

Närhi eräänä mustana päivänä, kaiveli pihlajanoksalta jotain karvetta.

Olen keksinyt varmemman lintuharrastuksen kuin valokuvaus :) Olen alkanut kerätä lintupostimerkkejä. Lajituntemus kasvaa näitä lajitellessa vähintäänkin samaa vauhtia kuin luonnossa kuvatessa. Yllättävän mielenkiintoista tämäkin.

Mitä koinkaan vuonna 2013

Alkaa vuosi taas vaihtua ja tietysti kuuluu luoda katse menneeseen. Talvi 2013 oli harvinaisen hyvä, paljon lunta ja pakkasta sopivasti. Talven törröttäjiäkin oli mukavasti kun vain älysi katsoa.

Opin tuntemaan uuden linnunkin, urpiaisen, joita jo alkutalvesta näkyi runsain mitoin. 

Maaliskuun aurinko alkaa sulattaa jo lunta katolta. Tämä työpaikan ikkunasta. uskomattomat jääpuikot peittävät koko ikkunan.

Viimeistään huhtikuussa alkaa ankara lintujen kyttääminen. Ja näitä karkaavia ja vain vilaukselta nähtyjä lintuja sitten riittää pitkin vuotta. Yllä jokin kanalintu. Ei onnistunut koko vuonna kanalinnut, kotka, korppi, tavi, haukat, pöllö. Siinä muutama sellainen, joita näin paljonkin, mutta jotka aina karkasivat. Krmpf!

On päästy jo toukokuulle, ja ilmaston lämpenemisestä huolimatta on vielä jäätäkin. Onkohan tämä pilkkireikä. Ei se varmaan ainakaan norpan hengitysaukko ole, mutta saahan sitä uskotella itselleen norpan tekemäksi.

Kesän uusista tuttavuuksista mainittakoon punavarpunen. Viihtyivät pihan lähistöllä koko kesän. Muita uusia lintuja itselleni olivat mm. käenpiika ja rytikerttunen.

Uusi tuttavuus oli kesäkuulta myös lehdokki, mutta se ei ole itselleni niin kiinnostava, kun se ei pääse karkuun kuten linnut ja muut eläimet. Ei ole yhtä haasteellinen.

Heinäkuussa lakkasuolla oli taas omanlaisiaan lajeja. Tässä kaksi korentoa parittelupuuhissa. Koko ajan olen luullut, että tuo paksu etualalla on toinen korento, mutta vasta nyt kuvaa katsoessani huomaan, että tuo paksuin ei olekaan korento vaan oksa, ja korento onkin oksan takana!

 Vaikka en kuule enää sirkkojen siritystä, sentään näkö on tallella. Ainakin kun joku toinen ensin osoittaa, missä jokin hepokatti tai sirkka soittelee.

 

Sinisiipi kanervalla. Itselleni ennestään tuntemattomia perhoslajejakin sain kuvatuksi vaikka kuinka monta, mm. keisarinviitta, haapaperhonen, metsänokiperhonen, ohdakeperhonen, kirjoverkkoperhonen.

Opin käymään myös lintutorneilla. On päästy jo syyskuuhun. Porvoon lähettyvillä eräs torni sijaitsee luonnonsuojelualueella, ja aluetta hoidetaan pitämällä siellä karjaa.
Tältä Etelä-Suomen retkeltä sain kuvatuksi Espoossa mm. harmaahaikaran, mistä riitti iloa pitkäksi aikaa.

Oli lämmin syksy ja lokakuun puolivälistä on minulla kuvattuna pitkä sarja erilaisia kasveja, joita ei olisi luullut enää näkevänsäkään. Tällainenkin herkkä kukka.

 Vaikka välillä tuntuu, että marraskuussa nyt ei ainakaan ole mitään erinomaista luonnossa, oli tämä harmaapäätikka sentään riemunamme. Se kävi varmaan päivittäin talipallolla, mutta viipyi vain minuutin tai pari, lensi heti pois, kun närhet ryökäleet ajoivat sen tiehensä.

Tosi musta joulukuu. Jos lunta välillä tulikin, se suli viimeistään jouluksi kaikki pois. Aurinkoisia päiviä oli kuitenkin jokunen.
Itselleni merkityksellisin kuvauskohde oli joulukuussa ehkä tämä haukka, lieneekö varpushaukka. Pitkään se kyttäsi yhtenä aamuna hämärissä pikkulintuja tai myyriä. Jos jokin lintu erehtyi lentämään, heti haukka hyökkäsi ja linnut kiisivät kilpaa rinkiä pihassa.
En tiedä onnistuiko haukka kertaakaan saamaan itselleen ateriaa, ei ainakaan sen puolen tunnin aikana, jolloin se teki useita hyökkäyksiä jonkin linnun perään.

Pahin sivuutettu

 Jos tänään on talvipäivänseisaus ja vuoden lyhin päivä, ei ole mitään hätää, sillä tänäänkin  aurinko paistoi ainakin kahteen saakka. Tuolla se metsän takana mollottaa.

Paikoin aurinko oikein häikäisi ja loi hauskaa valoa.

Suoraan aurinkoon päin kuvattuna jäätä. Silti ihan kuin keskiyöllä.

Sama kuvattuna niin, että aurinko paistaa sivulta.

 Eli nyt sitten on lyhin ja pahin päivä sivuutettu, ja tästä lähtien alkavat päivät vain pidetä ja pidetä!

Oikein sirkkukasa

Talitiaisten lisäksi toinen hittilintu pihassamme on nyt yhtäkkiä keltasirkku.

Niitä ei näkynytkään koko syksynä, mutta lumen tultua tuli oikein invaasio, uskomaton määrä. Tässäkään ei taida olla edes puoliakaan kerralla nähdyistä.
Keltasirkku ei mene lintulaudalle, se tykkää syödä maasta, ja nimenomaan kauraa. Sitä olemme ostaneet suoraan viljelijältä.

 Sitten yhtäkkiä auto ajoi tiellä, ja koko parvi pyrähti lentoon. Yksi lensi hädissään päin ikkunaa ja jäi hankeen nurin niskoin. Luulimme linnun kuolleen.
Mies meni katsomaan, mutta lintu olikin hengissä ja lähti autettuna
lentoon. Se ei vain omin voimin päässyt lumihangesta pystyyn.

Oli mikä lintulaji tahansa ja ruokaa kuinka paljon tahansa, aina on joku, jota sorretaan ja aina se toisen pala maistuisi paremmalta. Rähinää syntyy takuuvarmasti.

 Huomioni mukaan nämä eivät nahistele kuitenkaan niin paljon kuin viherpeipot. Keltasirkut ovat melko sopuisia.

 

 Näyttää ihan sirkkukasalta. Ne ovat niin nopeitakin, että vähänkin pidemmällä valotuksella tulee vain viivaa ja juovaa.

Kaurisyhteisö vielä hengissä

 Kirkonkylän lähettyvillä on pyörinyt usean vuoden ajan metsäkaurisyhteisö, jossa on ollut enimmillään viisi kaurista.

Välillä  niistä on jäänyt auton alle joku tai joku muuten vain hävinnyt. Iloksemme tänä aamuna näimme puutarhassamme kolmen kauriin ryhmän. Paitsi että en oikein tykännyt, että lumimarjapensaan oksia leikkelivät lyhyemmiksi.

Takapuolet loistavat komeasti.

Ja kaikkea piti tutkiskella lintulaudasta ja talinpötköistä lähtien.
Epäselviä kuvatkin, sillä valotusaika oli aika pitkä, aamulla vielä puolihämärissä, ja jalustaakaan ei missään ja vielä ikkunan läpi (ja likaisen sellaisen :(

Kun sitten lähdin vintiltä hakemaan jalustaa, oli sillaikaa tullut varpushaukka tammenoksaan. Mutta siitä vasta heilahtaneita kuvia tuli. Odottelen, jospa haukka talven mittaan alkaisi ilmestyä useammin ja saisin kameran jotenkin pidetyksi jalustassa.

Näennäistä ja oikeaa vapautta

 Epätodellisilta pehmoleluilta vaikuttavat nämä papukaijat Kolumbuksen museon pihalla.

 Mutta kyllä ne olivat ihan oikeita papukaijoja. Ihmettelin ensin, miten ne pysyvät vapaina omalla pihallaan, mutta huomasin myöhemmin pation yläpuolella verkon.

 Melkein yhtä hienoja ja komeita ovat nämä kukot. Tepastelivat vapaina erään kylän kadulla perheensä kanssa.

Kanoja oli useitakin poikastensa kanssa vapaina, kaikki mustia tai muuten tummankirjavia. Ollapa Suomessakin vielä tällaisia vapaasti liikkuvia "onnellisia kanoja".
papukaija, kukko, kana