Pienellä reissulla

Olin pienellä reissulla Länsi-Suomessa. Tarkoitukseni oli tutustuttaa kaverini Etelä-Pohjalaisiin maisemiin ja hän puolestaan tutustutti minut Keski-Pohjalaisiin oloihin. Samalla käväistiin tapaamassa kummankin sukulaisia. Pikakäväisyllä tuli nähtyä mm. Seinäjoki (emme me olleet niitä ravintola-ammuskelijoita, joista lehdissä kirjoitettiin), Isokyrö, Vaasa, Uusikaarlepyy, Pietarsaari, Kokkola, Kälviä, Ohtakari.

Vaasan edustalla alkaa Merenkurkun maailmanperintökohde, joka on näkemisen arvoinen. Raippaluodon mahtavan komeaa siltaa pitkin ajetaan ihan perille saakka katsomaan maisemaa, joka syntyy, kun maa kohoaa hiljakseen. Maailmanperintöportissa saa lisää infoa. Ei ole lintuaika, joten ei lahdukoissa näkynyt kuin pari harmaahaikaraa ja muutama nuori merihanhi. Lokkeja tietysti siellä täällä.

Sieltä se maa alkaa pikku hiljaa pilkistää. Jollekin tällaiselle maakaistaleelle oli joku jo rakentanut kesämökkinsäkin.

Kohteelle mentäessä oli polun varrella lintuja, kaloja ym luonnonaiheisia taideteoksia.

Vaasassa on myös Suomen ilmailun muistomerkki Vaskiluodon sillan kupeessa, komea kotka vuodelta 1969.

Halusin laittaa tähän vielä Isonkyrön Napuen taistelun muistomerkin isonvihan (1714) muistoksi. Siksi, että tuho ja hävitys on tuonkin sodan aikana ollut niin totaalinen, että Isoonkyröön ei ole sodan jäljiltä jäänyt juuri yhtään miestä, jokunen nainen tai lapsi on säilynyt piilopirteissä jonkin suon takana. Yhä vieläkin suvut kertovat kauhutarinoita, miten viholliset veivät lapsia pihoilta leikkimästä. Tämän toin esiin siksi, että vuosisatojen aikana ei näytä sodankäynti muuttuneen yhtään "sivistyneemmäksi", kun vertaa nykymaailman tilanteeseen.

Kokkolan liepeillä sijaitseva Ohtakari on kiva paikka. Lintuja ei sielläkään paljoa ollut, mutta enemmän kuin kuvittelin. Lokkeja lepäilemässä ja yllättäen tukkakoskelo luotsasi valtavaa poikaslaumaa.

Kuvista laskin enimmillään 21 poikasta. Oikea lastentarha.

Aallokko oli kova ihan niemen kärjessä.

Dyyneillä ei aallokko ollut juurikaan vähäisempää. Sinne se kaveri vain ujuttautui aaltojen sekaan.

Kälviän hautausmaalla oli joillakin haudoilla kivoja perhos- tai lintuaiheisia maalattuja kiviä.

Hautuumaan vanhalla osastolla oli tällaisia vanhoja hautamuistomerkkejä. En muista ennen nähneeni tuollaisia metallisia levyjä tikun päässä. Ovat ainakin kestävämpiä kuin pelkkä puuristi.

tukkakoskelo, harmaahaikara, merihanhi, lintutaide

Perhoset pörisevät

 

Kivasti näkee kaikenlaisia perhosia, melkein kaikki, mitä on näkynyt ennenkin. Minusta ketosinisiipi on tosi kaunis, siis naaras.

 

 Lanttuperhosen kosinta. Naaras vain ei ole suostuvainen, sillä se on nostanut takapäänsä pystyyn. Koiras yritti kauan, kunnes lopulta lensi pois. 

Suomen kansallisperhoseksi äänestetty paatsamasinisiipi on näköjään saanut uuden sukupolven. Vahingossa sain lentokuvan. Sainpahan kuvatuksi sen päällyspuolen, ei se hevin availe siipiään. Naaras.

Älysinpä vihdoin laittaa perhosille punaviinisyötin. ja tulipa sille jo seuraavana päivänä häiveperhonen. Valitettavasti minulla on huono säkä, kun tuli vain naaras, jolla ei häivähdä sinistä kuten koiraalla, mutta onhan vielä kesää jäljellä.

Sitten yhtenä päivänä katsoin, että syötillä on nokkosperhonen. Sillä oli siivet yhdessä, joten vain äkkiä vilkaisin, kunnes aloin tutkia tarkemmin. Hyvänen aika, sehän olikin isonokkosperhonen, joka on eri laji. Sitä on kuulemma tänä vuonna runsaasti, ilmankos minullekin tuli yksi.

Luumumittari jo aiemmin kesällä kuvattuna.

Viikolla tavattuja

Tätäkään ei usko kukaan: haikara lensi ohitsemme. Jalohaikara on jo levittäytynyt Saimaan rannoille. Melontaretkellä piti oikein hieraista silmiä, totta se näköjään on. Tarvinneeko enää matkustella vieraille  maille tällaisia nähdäkseen.

Sinne se lensi supisuomalaisten ruokojen ja vesitatarten keskelle. Täytyy nyt sitten vain totutella, että rannoillemme voi kuulua tällaisetkin linnut!
 

Kävimme pienellä lammella katsomassa, ovatko keväällä haudonnan aloittaneet kaakkurit onnistuneet pesinnässä. Ei valitettavasti ollut niillä poikasia. Surku. Tahtomattamme myös säikäytimme ne, sillä emme aluksi nähneet lammella ketään, joten menimme rantaan muina miehinä. Linnut olivatkin aika lähellä ja kiireesti sukelsivat kauemmaksi ja yrittivät kai säikytellä vihollisia nostamalla kaulansa pitkäksi.

Pikkulepinkäinen on rohkea nousemaan pensaan latvaan katsomaan, kuka kulkee, tämä on naaraspuolinen.

 Polun varrella oli pienen pieni sammakonpoikanen. Niin hellyttävän näköinen. Oli vain kovin kuiva polku. Toivottavasti ei kuivetu koko sammakko.

Ja supikoira on taas saanut poikasia, ainakin kaksi poikasta sillä on. On tämäkin poikanen aika söpö.

Linjan alla

Sähkölinjojen alustat ovat hyviä perhospaikkoja. Keisarinviitta tupsahti eteeni. Kyllä se on komea ja sitä pitää kuvata edestä ja takaa, vaikka muitakin kuvattavia olisi.

Sitten pölähti eteen naurisperhonen. Luulin tavalliseksi lanttuperhoseksi, mutta tämä on suurempi, enkä ole kuin kerran aiemmin onnistunut kuvaamaan ja näkemään.

Siipien alapuolella ei ole suonien ympärillä tummaa kehnää kuten lanttuperhosilla.

Erään ojan vieressä oli kosteutta sateen jäljiltä, ja sinisiivet olivat kerääntyneet joukolla imeskelemään kosteutta. Kangassinisiipi. Niitä oli valtavasti siellä täällä, näyttää olevan parin vuoden katovuoden jälkeen sinisiivillä hyvä vuosi.

Sitruunaperhonen on syntynyt uudestaan. Uuden sukupolven perhosia lenteli niin ikään mahdottomasti.
 

Perhosten ja korentojen elämää

Angervohopeatäpliä on kuoriutunut runsaasti, oikeastaan ne lentelevät aina runsaana siellä missä niitä yleensäkin on. Kun taas moni muu hopeatäplälajikin esiintyy vain yksittäin siellä täällä. Tällä yksilöllä oli erikoisesti valkoisia laikkuja, olisiko kuivuudesta johtuvaa. Ruusuruoho on paras luonnonkasvi, joka houkuttelee perhosia, pitäisi saada omaan puutarhaankin enemmän.

Jännä juttu (lieneekö taas Murphyn laki) että keväällä näin eka kertaa litteähukankorennon koiraita ja niitä väitetään kirjassakin harvinaiseksi ja paikoittaiseksi, niin eilen eteen pölähti naaras. Se loisti auringossa kuin kulta.

Ja ilmestyipä koiraskin.  Ja nämä sentään kuitenkin ihan eri paikassa kuin keväiset näkemäni. Oikein tarkistin kuvistani, eikä todella koskaan ennen ole tullut tätä lajia vastaan, vaikka olen aina ojentanut kameraa korentojakin kohti, kun sellaisia silmiin on osunut.

Pihlajaperhonen alkaa lopetella lentoaan, se olikin tosi runsas tänä vuonna. Mutta vielä oli joku paritteleva pari ja kirjoverkkoperhonen tupsahti niitä häiritsemään. Kukka niiden alla on nurmikohokki.

Suoaukealla lenteli runsaasti suokeltaperhosia. Kaksi lensi ryteikköön ja kauan koiras yritti lähennellä naarasta.

Ei sinne risujen ja korsien sekaan millään päässyt. Suurensin tätäkin kuvaa rutkasti tuon koiraan naaman ilmeen takia. Myöhemmin näin parin lentävän kopulassa, lieneekö tämä sama pari.

suokeltaperhonen, pihlajaperhonen, kirjoverkkoperhonen, litteähukankorento, angervohopeatäplä
 

Yllätysten yllätys

Nyt on oikein lajien laji. Mustalintu uiskenteli rannassa melko pelottoman oloisena. En ole ennen täällä nähnyt. Vain Lapissa ja sielläkin vain kaukaa mustina pisteinä. Taitaa olla jo paluumatkalla etelään, ainakin kirjojen mukaan koirailla alkaa paluumuutto jo kesäkuun lopussa ja heinäkuussa.
 Tästä mustalinnusta Kalle Päätalo aina kirjoitti, miten ne uiskentelivät suurina lauttoina Jokijärvellä. Siitä tiesi, että on tullut kevät.

Muutama perhonen tältä kesältä

On niin paljon tapahtumia luonnossa, ettei millään ehdi kaikkea katsoa edes kameran uumenista. Tässä kuitenkin muutama tänä kesänä tavattu päiväperhonen sekä jokunen mittariperhonen. Mittarit ovat pääasiassa sellaisia, jotka olen tavannut aamuisin talon seinältä päivälevolta tai jostain ryteiköstä lepäilemästä.

Yllä haapaperhonen, jota en ole moneen vuoteen nähnyt, mutta tänä vuonna kuulostaa olevan runsas.

Suolta tapasin vähän vanhahtavan oloisen päiväperhosen: idänniittyperhonen. Ensin kuvittelin sitä saraikkoniittyperhoseksi, koska oleili suolla, mutta ehkä se on tuo toinen.

Suon laidalla oleili myös suokeltaperhonen.

Tuominopsasiipi ei koskaan näytä siipiään päältä päin. En edes tiedä, miltä näyttää "oikealta puolelta". Pitäisi olla malttia yrittää kuvata lentokuvaa, kun se lähtee liikkeelle. Se vain ei lentele kovin ahkerasti, imee vain mettä.

Ja sitten muutama minusta mukavimman näköinen mittari, tässä aaltomittari.

Ja kilpimittari. Tämä on ilahduttanut minua kovasti, se on minulle elis. Perhoskirjan mukaan, joka on painettu vuonna 2014, tämä esiintyisi vain hyvin kapealla kaistaleella kaakkoisimmassa Suomessa. Mutta onpas levittäytynyt jo tännekin.

Toinen jonka olen nähnyt ekaa kertaa on koivumittari. Oleili eräänä aamuna talon seinällä. ainakin nokkosperhosen kokoinenkin.

Kivan näköinen on myös loimumittari. Tämä on aika pieni päivällä lentelijä, joka monilta jää huomaamatta.

Hyvin on jälkikasvua

Tänä vuonna on mukavampi tunnelma lintumaailmassa kuin viime vuonna. Näyttää siltä, että moni lintulaji on onnistunut poikasten saannissa, kun taas viime vuonna en nähnyt juuri kellään jälkikasvua. Eilisellä järvireissulla osuimme näkemään kuikkaperheen. Parilla oli kaksi poikasta.

Kaukana uiskenteli myös joutsenperhe. Kolme poikasta näytti niillä olevan.

Lokinpoikaset ovat jo isoja. Emot eivät ole enää kovin vihaisiakaan, kun kulkee niiden ohi järvellä.

Perhosretkellä törmäsimme meitä hätisteleviin västäräkkiin ja pensastaskuun, mikä tarkoittaa sitä, että niillä on suojeltavia jälkeläisiä.

Kiva yllätys oli nähdä myös punavarpunen. Ei sekään turhaan itseään tuohon näytille tuonut, kyllä mielessä oli meidän vahtiminen.

Toisaalla äänteli laiturilla rantasipi, poikastenpa takia tietysti.
 

Jo ainakin viikko sitten lipui ohitsemme isokoskelo poikastensa kanssa.

Tämä viimeinen otos on Mikkelin-reissulta jo parin viikon takaa. Nokikanapariskunnalla oli neljä palleroa ruokittavanaan.

nokikana, isokoskelo, rantasipi, lasulujoutsen, kuikka, punavarpunen, pensastasku, västäräkki, harmaalokki