sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Joutsen jäissä


 Oikein minä jo säikähdin, pitääkö mennä joutsenta pelastamaan. Se uiskenteli ensin jääsohjossa rauhallisesti, mutta sitten niin yritti ja yritti kiivetä kovemmalle jäälle. Kovin on jää sohjoista ja tikkuista.

Ei milllään meinaa onnistua. Ainakin viisi metriä lintu kulki tällä tavoin yrittäen kiivetä jäälle, ja aina jää petti alta, ja jalat luistivat. Luulin, että sinne jäämurikoiden keskelle se jääkin. Kyllä se siitä lopulta jäälle pääsi ja alkoi sukia itseään.
Tällaista tikkujäätä on siis vielä paikoin, vaikka suurimmaksi osaksi alkaa jää olla jo sulanut järvistä ja lammista. Tuo tummempi alue kuvassa on pystyssä olevaa tikkujäätä, samanlaista kuin edessä vaakasuorassa oleva.

Ehkäpä joutsenetkin pääsevät pesimään. Eräällä lammella on monta kesää pesinyt sama pariskunta. Jo huhtikuun alusta lähtien ne lensivät Saimaan sulista paikoista lammelle katsomaan, olisivatko jäät jo sulaneet. Ja joka päivä ne lensivät takaisin pettyneinä. Vasta muutama päivä sitten näin lintujen asettuneen entiselle paikalleen. Toistaiseksi siis kaikki hyvin.
Tämä kuvan joutsen on eri lintu, se taisteli tänään Saimaan eräässä lahdenpoukamassa.

Ei kommentteja: