Ei ole helppoa tikkaäidilläkään. Pitkät tovit se syöttää päivän mittaan, ja vieläpä ylös alaisin, oikein isoa möhkälepoikaansa.
Oikein peräkammarin poika, johan tuo joutaisi itse etsiä ruokansa, viikset ja partakin.
Ei ole isällä yhtään helpompaa. Poika on suurempi kuin isänsä.
Luulen, että nämä ovat eri perheestä kuin äititikka ja poikanen, sillä tänä aamuna näin
tuossa tammen kupeessa kaksi poikasta vierekkäin suut ammollaan ruokaa
odottamassa. Kun isätikka huomasi tämän, ajoi se äidin ja poikasen
tiehensä.
"Eikö sitä ruokaa ala tulla!"
Tänään näin ensimmäistä kertaa, että sillaikaa kun isätikka oli hakemassa lisää ruokaa, poikanen meni puunraolle, jossa isä oli juuri hakannut syötävän pieneksi, ja yritti itsekin nokkia muruja suuhunsa. Ehkä siitä vielä kunnon tikkakansalainen tulee.
(kuvat vain ovat niin hämäränpuoleisia, ikkunan läpi otettuja)
4 kommenttia:
Puutarhan reunamalla minulla tikkaperhe. Poikanen on kasvanut silmissä. Viikko niin eiköhän nämä omillaan toimeen jo tule!
kiva kertomus! - jännää seurattavaa tuollainen!
ei kait noin isoo enää syätetä
Taina: Kyllä varmaan pian tulevat itse toimeen. Tiedä vaikka vanhemmat alkaisivat sitten hankkia uutta perhettä.
Annikki: Pihassa on lintunäytelmiä vaikka kuinka, kun vain joutaisi aamusta iltaan seurata.
Hannele: pitäisiköhän mennä niille sanomaan ;)
Lähetä kommentti