Mitä koinkaan vuonna 2013

Alkaa vuosi taas vaihtua ja tietysti kuuluu luoda katse menneeseen. Talvi 2013 oli harvinaisen hyvä, paljon lunta ja pakkasta sopivasti. Talven törröttäjiäkin oli mukavasti kun vain älysi katsoa.

Opin tuntemaan uuden linnunkin, urpiaisen, joita jo alkutalvesta näkyi runsain mitoin. 

Maaliskuun aurinko alkaa sulattaa jo lunta katolta. Tämä työpaikan ikkunasta. uskomattomat jääpuikot peittävät koko ikkunan.

Viimeistään huhtikuussa alkaa ankara lintujen kyttääminen. Ja näitä karkaavia ja vain vilaukselta nähtyjä lintuja sitten riittää pitkin vuotta. Yllä jokin kanalintu. Ei onnistunut koko vuonna kanalinnut, kotka, korppi, tavi, haukat, pöllö. Siinä muutama sellainen, joita näin paljonkin, mutta jotka aina karkasivat. Krmpf!

On päästy jo toukokuulle, ja ilmaston lämpenemisestä huolimatta on vielä jäätäkin. Onkohan tämä pilkkireikä. Ei se varmaan ainakaan norpan hengitysaukko ole, mutta saahan sitä uskotella itselleen norpan tekemäksi.

Kesän uusista tuttavuuksista mainittakoon punavarpunen. Viihtyivät pihan lähistöllä koko kesän. Muita uusia lintuja itselleni olivat mm. käenpiika ja rytikerttunen.

Uusi tuttavuus oli kesäkuulta myös lehdokki, mutta se ei ole itselleni niin kiinnostava, kun se ei pääse karkuun kuten linnut ja muut eläimet. Ei ole yhtä haasteellinen.

Heinäkuussa lakkasuolla oli taas omanlaisiaan lajeja. Tässä kaksi korentoa parittelupuuhissa. Koko ajan olen luullut, että tuo paksu etualalla on toinen korento, mutta vasta nyt kuvaa katsoessani huomaan, että tuo paksuin ei olekaan korento vaan oksa, ja korento onkin oksan takana!

 Vaikka en kuule enää sirkkojen siritystä, sentään näkö on tallella. Ainakin kun joku toinen ensin osoittaa, missä jokin hepokatti tai sirkka soittelee.

 

Sinisiipi kanervalla. Itselleni ennestään tuntemattomia perhoslajejakin sain kuvatuksi vaikka kuinka monta, mm. keisarinviitta, haapaperhonen, metsänokiperhonen, ohdakeperhonen, kirjoverkkoperhonen.

Opin käymään myös lintutorneilla. On päästy jo syyskuuhun. Porvoon lähettyvillä eräs torni sijaitsee luonnonsuojelualueella, ja aluetta hoidetaan pitämällä siellä karjaa.
Tältä Etelä-Suomen retkeltä sain kuvatuksi Espoossa mm. harmaahaikaran, mistä riitti iloa pitkäksi aikaa.

Oli lämmin syksy ja lokakuun puolivälistä on minulla kuvattuna pitkä sarja erilaisia kasveja, joita ei olisi luullut enää näkevänsäkään. Tällainenkin herkkä kukka.

 Vaikka välillä tuntuu, että marraskuussa nyt ei ainakaan ole mitään erinomaista luonnossa, oli tämä harmaapäätikka sentään riemunamme. Se kävi varmaan päivittäin talipallolla, mutta viipyi vain minuutin tai pari, lensi heti pois, kun närhet ryökäleet ajoivat sen tiehensä.

Tosi musta joulukuu. Jos lunta välillä tulikin, se suli viimeistään jouluksi kaikki pois. Aurinkoisia päiviä oli kuitenkin jokunen.
Itselleni merkityksellisin kuvauskohde oli joulukuussa ehkä tämä haukka, lieneekö varpushaukka. Pitkään se kyttäsi yhtenä aamuna hämärissä pikkulintuja tai myyriä. Jos jokin lintu erehtyi lentämään, heti haukka hyökkäsi ja linnut kiisivät kilpaa rinkiä pihassa.
En tiedä onnistuiko haukka kertaakaan saamaan itselleen ateriaa, ei ainakaan sen puolen tunnin aikana, jolloin se teki useita hyökkäyksiä jonkin linnun perään.