Aamulla lähdin taas taluttamaan kameraa. Linnut lauloivat runsain mitoin, mutta kieltäytyivät potretista. Jossain vaiheessa kaksi rusakkoa ilmestyi pensaista. Toinen luikki piiloon, mutta toinen jäi kuulostelemaan, mitä tuleman pitää.
Kun seisoin paikallani, rusakko ei jostain syystä hahmottanut minua ihmiseksi, vaikka se välillä katsoi kohtisuoraankin. Aloin toteuttaa luontokuvaajan ohjetta: siirry aina askel lähemmäksi. Kun elukka ei kerran reagoinut minuun, otin hissukseen askeleen, toisen, seuraavan jne. Pääsin ihan 20 metrin päähän, eikä rusakko jostain syystä koskaan tullut käsittämään läsnäoloani, vaikka seisoin ihan näkösällä. Arvelen, että koska liikkumiseni tapahtui ihan kohtisuoraan, lusikkakorva (saksalaisten nimitys jäniksistä ja kaniineista) ei tajunnut liikettä, vaatteetkin olivat pensaitten väriset.
4 kommenttia:
Ihana aamukohtaaminen!
Minä en ole aamuvirkku, joten tuollaiset mahdolliset ihanuudet menevät armotta ohi...
Kiva kohtaaminen rusakon kanssa. Niiden silmäthän ovat pään sivuilla, joten näkö eteenpäin voi olla huono.
Hihi, mainiota! :)
Hyvin onnistuit. Olen yrittänyt tuota hiipimistekniikkaa, mutta huonolla menestyksellä. Ainoat pihapiirissä kuvaamani puput on kuvattu ikkunan läpi.
Lähetä kommentti