maanantai 11. huhtikuuta 2022

Elämyksiä Espanjan Navarrasta 1

Pääsinpäs vihdoin käymään ulkomailla. Kohteena Espanjan pohjoisosassa Navarran maakunta ja sen linnusto. Viikon matkaan mahtui kylmyyttä, kuumuutta, loskaa, lunta, vettä, paahtavaa aurinkoa, kuivaa aroa, kosteikkoja ja kaikkea muuta. Voisi sanoa, että matka oli monipuolinen.


Navarra on kuuluisa nimenomaan petolinnuista. Niitä olikin paljon, ja maisemat tietenkin hulppeat.

Asuimme maaseudulla keskellä peltoja pienen kylän laitamilla, joten ei ainakaan ihmistungosta ollut, eikä suurta pelkoa koronasta. Tässä tyypillinen maisemanäkymä.
Punanokkaisia alppivariksia oli runsaasti.
Myös samettipääkerttu on yleinen lintu.
Opin tuntemaan hyvin isohaarahaukan.
Niin kummallinen oli sää, että kuuman auringonpaisteen jälkeen saattoi yhtäkkiä tulla valtava lumipyry, joka ei välttämättä kestänyt kauaa.
Rotkon toisella puolella lumipyryn keskeltä havaitsin lammaslauman. Lampaat yrittivät jyrkässä rinteessä hamuta itselleen jotain syötävää. Kyllä näitä tipahtelee jyrkänteeltä louhikkoihin, joista kotkat ja haukat saavat niistä kelpo aterian. Ei ihme, että petolintukanta on näillä seuduin runsas.
Pikkukorppikotka taivasteli vuoren rinteessä.
Minulle oli yllätys, että pikkutylli tulee ihan piha-alueen pellolle, jossa oli hevosia. Luulin, että ne viihtyvät vain mutaisilla paikoilla, kuten kahlaajat yleensä. Yöllä oli satanut lunta, joten useat lintulajit olivat hakeutuneet hevosten luo.
Eräänä päivänä oli retki punapyiden asuinpaikoille. En ehtinyt näpsäistä kuin tämä ainoan kuvan punapyistä, vilistivät piiloon.
Leppälintukoiras patsastelemassa.

 Nämä kuvat eivät ole missään loogisessa järjestyksessä. Valtavasta kuvamäärästä en ole ehtinyt perata vielä paljoa. Mutta matkakertomus jatkuu, kunhan ehtii.

isohaarahaukka, alppivaris, punapyy, leppälintu, samettipääkerttu, pikkutylli, pikkukotka, lammas

1 kommentti:

seita kirjoitti...

On varmaan ihana nähdä kevään vihreyttä ja lintuja pitkän lumisen talven jälkeen. Ja yhtä ihanaa on varmasti päästä matkustamaan.