sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Kevätsoidinta

 

Eilen käväisin Parikkalan Siikalahdessa retkellä. Jotenkin vähäiseltä näytti lintumäärä sekä lajimäärä. Kuitenkin jo matkan varrella näytti eräällä järvellä olevan silkkiuikkujen soidinmenot, joihin en ennen ole päässytkään osalliseksi. Neljä uikkuparia kisaili keskenään, oli takaa-ajoa sekä paritanssia ja yhdessä nyökyttelyä. Nyt pääsivät tukka- ja niskakarvat oikeaan käyttöönsä. Koko ajan ne pitivät jännää ääntä. Kiva kokemus minullekin!

 

 

Myös naurulokeilla oli soidinmenot. 

 

 

 

 Ja sitten yksi pari pääsi jo niin pitkälle, että koiras hyppäsi naaraan selkään.

Mutta vaikka minulla on monta kuvaa, en oikein pääse selville, päästiinkö siinä lopulta edes itse asiaan vai oliko tämä vain muuten hellyydenosoitus: seistä toisen selässä!

silkkiuikku, naurulokki

1 kommentti:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Ihanat kevätkuvat!

Silkkiuikkujen soidinmenot ovat niin viehättävät ja hienostuneet 💖.
Naurulokki meneekin sitten omalla tyylillään 🤭