lauantai 17. syyskuuta 2022

Uudenlaisenkin sain kuviin

Söderfjärdenillä on mahdollista nähdä paljon muitakin lintuja kuin kurkia. Yllättäen havaitsin sinisuohaukan lentävän matalalla. Tämähän onkin itselleni ihan eka kerta nähdä sitä plaatua.


Joutsenia oli kerääntynyt myös melko paljon pellolle, niistä vain ei mainita usein mitään kurkien yhteydessä. Kanadanhanhet viihtyivät joutsenten seurassa. Myös jotain pienempiä lintuja käppäili joutsenten seurassa, mutta en saanut selvää, mitä ne olivat.


Lentelihän siellä taivaalla vaikka mitä, mutta minun on mahdotonta saada selvää lentävistä linnuista. Nämä kuitenkin ovat ilmeisesti  jotain kahlaajia.


Muutamia metsähanhiryhmiä lensi ylitse.


Lintutornin vieressä pyöriskeli nuoria västäräkkejä.

Ja Seinäjoella ei pääse koskaan käymään näkemättä fasaaneja. Kolme nuorukaista käveli pihaan.

Harmi, että oli sateinen päivä. Olisi ollut mukava tuolla kierrellä ja viettää pitempäänkin aikaa  tutkaillen, mitä kaikkea olisi sattunut näkymään.

sinisuohaukka, joutsen, kanadanhanhi, metsähanhi, västäräkki, fasaani

1 kommentti:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Ihania syyshavaintoja ja -kuvia!