Kauriit hävinneet meiltä

Viikko sitten Etelä-Suomessa näkyi metsäkauriita vähän joka pellolla.

Vaikka ruuhka-Suomessa luulisi eläinten tottuneen ihmisiin, ovat ne kuitenkin melko arkoja ja lähtivät heti pötkimään karkuun.

Tämä sen sijaan on valkohäntäkauris, (entiseltä nimeltään valkohäntäpeura) pari vuotta sitten omalla pihallamme. Se oli lyöttäytynyt metsäkauriiden joukkoon ja oli selvästi isompi kuin metsäkauriit. Kauriita kuljeskeli 4-5 yksilöä parin vuoden ajan ihan keskustan liepeillä  ja meidänkin tontin ympärillä. Ainoat kauriit muuten näillä seuduin.

Jostain syystä viime talven jälkeen niitä ei ole enää näkynyt. Osan tiedämme jääneen auton alle, osa on saattanut joutua ilvesten saaliiksi, jotka myös ovat lisääntyneet. Missä loput ovat, ei tietoa.

Naakkakansaa

Olin kokonaan unohtanut, että on olemassa sellaisiakin lintuja kuin naakka, koska en ole omalla paikkakunnalla nähnyt niitä vuosikymmeniin. Naakan olemuskin oli unohtunut.
Käydessämme viikonloppuna Etelä-Suomessa usealla eri paikkakunnalla niitä näytti parveilevan joka kirkonkylässä ihan vaivaksi asti.

 Kuullessani äänen "knaak" tuli heti lapsuus mieleen. Naakat ja mustavarikset kuuluivat lapsuuteni äänimaisemaan Etelä-Pohjanmaalla ihan jokapäiväisesti, sillä ne parveilivat ja pesivät  vanhan kirkon ympäristössä.

Aika julman näköinen lintu. Varisten tavoin naakka on myös oppivainen ja hyvämuistinen.

Tässä koko verkkoaita oli täynnä naakkoja ja harakoita. Ne kyttäsivät pääsyä aidan takana oleville roskapöntöille. Yhden pöntön kansi oli auki, ja siellä ruokailivat jo arvokkaammat yksilöt ensin. Osan roskapusseista linnut olivat vetäneet maahan ja repivät sisältöä innoissaan.

Kerrostalojen katot ovat melko tarkkaan pulujen ja naakkojen kansoittamia.

Ainoaksi jäi

Tästä molskinnasta päätellen on ongella tulossa tosi iso saalis. Oikein vuosikymmenen mötky.

 Savusilakalta näyttääkin.

Se olikin säynävä. Ihan ison kokoinenkin ja syötäväksi kelpaava.
Mutta säynävä on melko ruotoinen. Ei oikein ollut savustettuna erikoinen, mutta puolet laitettiin kalapulliksi ja siihen kala sopi tosi hyvin.
Tämä oli jostain syystä kesän ainoa kalasaaliimme.

Palokärjen hätäännys

 

Keväällä metsässä kuului palokärjen yksittäisiä hyytäviä huutoja: hyyi! Äkkäsimme sen sähköpylväästä huutelemasta, ja aloimme kuvata, koska palokärjen näkeminen ei ole jokapäiväistä herkkua.

 Kesti kauan ennen kuin ymmärsimme, että se yrittää huudoillaan hätistellä juuri meitä pois paikalta. 

 Välillä lintu kurkki pylvään takaa, vieläkö tunkeilijat olivat lähettyvillä.

 Lentäessään puulta toiselle sen ääntely muuttui lyhyiksi perättäisiksi ääniksi, ehkä kimakka papatus voisi kuvata ääntä parhaiten: kra-kra-kra...

 Aina kun lähestyimme tiettyä haapaa, linnun ääni yltyi kiihkeämmäksi, hätäisemmäksi huuteluksi.

Kun vihdoin olimme käsittäneet, että seisoimme vahingossa juuri palokärjen pesähaavan juurella, poistuimme takavasemmalle. Lopulta lintu uskalsi lentää pesäpuulleen ja yritti varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Tikka kyttäysasemissa

 Käpytikkoja on saanut seurata kotipihassa kesät talvet.  Nämä kuvat viime huhtikuulta, jolloin tämä yksilö kyttäili talipallolle pääsyä.

Tässä sähköpylvään tuella tikka keplotteli tasapainoillen pitkän aikaa.

 Aina välillä takaisin kyttäyspaikalle suunnittelemaan oikeanlaista lähestymiskulmaa oksien lomassa roikkuvalle talipallolle.

 Kokeilenpa onnea!

Mutta kovin oli tikalla vaikeuksia pyörivän talimöykyn kanssa.

 Kun kesällä ei ole enää talipalloja, pitää yrittää keplotella sapuskaa kaikin muin tavoin. Tämä kaveri on koiras, koska sillä on punaista niskassakin.

Ja välillä pitää käydä juomassakin.

Minulle ainutlaatuisia

Kun eilen näin punarintoja ja laitoin niistä tänne kuviakin, muistin, että eipäs ole sattunut näkymään sinirintoja muuttomatkalla. Ne eivät pesi näillä seuduin, mutta vuosi sitten lintujen muuttomatkalla Lapista etelään ne olivat tulleet ruokailemaan meidän puutarhaan, ja satuin vahingossa kuvaamaan niitäkin.

 Viime vuonna syyskuun puolivälissä kävi niin, että kun kuvailin punarintoja, oli kameraan tarttunut myös oudonvärisiä lintuja. En ollut koskaan ennen nähnyt sinirintoja, joten ihmettelin kovin lintujen väriä tietokoneelta katsoessani. Ja totta tosiaan, olin kuvannut tietämättäni myös sinirintoja.

Vaikka olen tästä kirjoittanut silloin toisessakin blogissani, en malttanut olla laittamatta näitä kuvia talteen tänne luontobloginkin puolelle, koska tämä oli itselleni ainutlaatuinen tapahtuma. Tuota pariminuuttista kuvaushetkeä lukuun ottamatta en ole koskaan muulloin nähnyt kyseisiä lintuja.

sinirinta

Hidas lähtemään matkaan

 Vielä tänään näkyi puutarhassa punarintoja. Kaikki eivät ole vielä lähteneet muuttomatkalle.

 Mutta lintu on kovin arka. Heti se huomaa ihmisen läsnäolon ja tuijottaa herkeämättä oksien lomasta.

Kukkuu! Kuka siellä?  Kesällä pelottomat poikaset uskalsivat tulla melko lähellekin kurkkimaan.

Elokuun puolivälissä sulkasatoinen punarinta.

Kesällä poikaset näyttivät ihan suomumaisilta tai käpymäisiltä.

Viimeistä kertaa vesillä

 Taisi olla viimeinen kerta tänä vuonna, kun pääsimme käymään järvellä kanootilla. Kovin kovin hiljaista, sillä siellä ei heinäkuun jälkeen ole juuri muita kuin me.

Niin kauniin muotoinen sieni ja kaunis nimi: samettijalka. Olisin himoinnut ottaa sen villalangan värjäystä varten.  Samettijalasta saa tummanruskeaa väriä ja jokainen yksilö on kerättävä varastoon, sillä niitä näkee tosi harvoin. Mutta kun pakkaseen ei enää mahdu yhtä ainutta tavaraa!

 Näitäkin aloin himoita: suomuorakkaita. Näihin törmäsin myös ja niitä oli paljon samassa paikassa, mutta täytyy antaa vanhentua. Vasta vähän pakkasen puremista ja vanhoista yksilöistä lähtee väriä, violettia pitäisi tulla. Mutta tiedänpähän nyt paikan, mistä hakea myöhemmin.

 Valtavasti sudenkorentojakin lenteli vielä. Tällä kertaa tämännäköisiä.

 

Ei sentään ihan yksin tarvinnut olla, sillä oli siellä yksi yksinäinen telkkäkin aavalla järvellä.  Tämänpäiväinen Saimaan-retken telkkäkuva tuli tosi huono pitkän etäisyyden takia, joten tämä kuva on joltain lammelta aiemmin syksyllä, mutta samannäköinen lentokuva tämänpäiväinenkin olisi ollut. Ja samannäköinen lintu!

Munarosvot

Vaikka harakkakin tuntuu joskus isolta säksättäjältä, jää se silti variksen kanssa taistellessa toiseksi.
Tuttavien pihassa oli kesällä harakalla pesä, jossa oli jo kuoriutuneita poikasia, mutta vielä myös  munia. Saapui paikalle varis ja hyökkäsi pesän kimppuun, mutta kovasta taistelusta huolimatta harakka ei mahtanut tunkeilijalle mitään. Varis iski muniin kiinni, ja jo kuoriutuneet poikasetkin tipahtivat maahan.

 

Valtaisan metelin innoittamana paikalle saapui myös rastas, joka variksen kanssa putsasi koko harakan pesän. Harakka menetti koko perheen.

Tänä vuonna ei terhojuhlia

Vuosi sitten oli närhillä pihassamme juhlat. 

Silloin oli tammenterhoja maassa "aivan sikana". Koko syksyn närhet keräsivät terhoja kaulapussiinsa, lähemmäs kymmenen mahtui kerralla.

Sitten ne lensivät piilottamaan saaliinsa jonnekin.

Tänä syksynä käväisivät linnut myös kurkistamassa, olisiko saalista, mutta ei ole. Ei kerta kaikkiaan ole juuri mitään terhoja. Muutenkin kymmeniä vuosia vanhoissa tammissa oli kirvoja tai muuta vikaa.

Eivätkä närhet ole löytäneet kaikkia kätköjään. Koko tontti on täynnä pieniä tammentaimia, samoin lähimetsät. Korkeimmat taimet ovat jo yli puolimetrisiä, eli jo useana vuonna on lintujen levittämistä terhoista kasvanut ihan taimiksi asti. Sitä ei tapahtunut vielä 15 vuotta sitten. Ilmasto on todella lämmennyt.