Valkoinen maa

Aamulla oli maa ihan valkoinen. Laulurastas ja västäräkkikin tepastelivat hämmästyneinä lumella. Yksi uusi kevään tulokas oli pajusirkku. Kaksi koirasta etsi pihassa syötävää. Lumi on nyt onneksi sulanut.

Enimmillään sitä lunta tuli tämän verran. Pikkuvarpusiakin oli tullut pari kappaletta.  Niitäkään ei ollut näkynyt aikoihin.
pajusirkku pikkuvarpunen

Liuta muuttavia

 Jo on auennut myös kirkonkylän läheisille järville sen verran railoja ja aukkoja, että niillä saattaa nähdä muuttavia lintuja. Kaarsin paikalle autolla, mutta kun ei aiempinakaan päivinä ole näkynyt muita kuin pari haapanaa ja lokkeja, en ymmärtänyt varoa.

Lähempänä minua olevalta jään reunalta lähti lentoon iso liuta lintuja. Oih, niissä oli uiveloitakin. Hyvä että on kamera, luonnossa luulin näitä kaikkia telkiksi. Olen hidas tunnistamaan ja huomioimaan lintutapahtumia.

 Onneksi uivelotkin tekivät vain kaarroksen ja tulivat takaisin, mutta jään kauempana olevan reunan luo. Uivelokoiras johtaa tässä telkkäjoukkoa.

Telkkiä oli minusta valtavasti, niitä oli useissa eri porukoissa, noin kymmenen linnun parvissa. Tässä ne innostuivat ilakoimaan (vai kiistelemään?) keskenään. Yksi yksinäinen uivelonaaras oikeassa reunassa. Minusta koiraat yrittivät välillä tehdä siihen vaikutusta, mutta uivelo kääntyi lopulta pois.

 Lopulta kaikki alkoivat asettua lepäämään. Uivelokoiraiden on hyvä olla sorsaäidin hellässä huomassa.

Lähinnä itselleni laitan tähän muistiin kaikki näkemäni linnut tuossa paikassa:
uivelo: 2 paria + 1 yksinäinen naaras, joka liikkui lähinnä telkkien joukossa
telkkä: 12 koirasta, 7 naarasta sekä kaksi pariutunutta paria.  Minusta tuntuu, että ainakin kymmenen linnun joukko ei tullut enää takaisin lähdettyään.
sinisorsa: 1 pari
isokoskelo: 1 pari + yksi yksinäinen naaras
haapana: 1 pari
kuikka: 1 yksinäinen
jouhisorsa: 1 pari. Jouhisorsa oli yllätys. En ole ennen lähitienoilla nähnyt.
kalalokki: 3 paria
Enkä yhtään tiedä, mitkä kaikki lähtivät karkuun sillaikaa, kun laitoin kameraa kuntoon auton luona.

Aikaisin liikkeelle

 Kerrankin viitsin lähteä liikkeelle ennen auringonnousua. Menin teeripaikalle. Alueella kuului usealta suunnalta pulputusta. Oli vaikea valita, minne olisi helpointa mennä ja mikä paikka olisi lähinnä. Sopivaa kukerruspaikkaa riittää kilometrikaupalla. Pettymys oli suuri, kun eräässäkin kohdassa oli laaja hakkuuaukio, jonka toisella laidalla teeret kukersivat, eikä niitä edes nähnyt. Yhden ainoan kerran pääsin yllättämään ne, eli ne yllättivät minut. Yhtäkkiä olivat vain edessä, kun eivät pitäneet mitään ääntä.

 Ja arvata saattaa, etteivät ne jääneet odottelemaan.

Eilen kävin päivällä kiertämässä luontopolkua, joka kulkee järven rantoja pitkin. Ei näkynyt sulan reunoillakaan oikein mitään. Mutta koneelta katsoin nyt, että tämä se vasta kova juttu täällä on: meriharakka! Ihan yksinään kökötti siinä. Lintukirjan mukaan tätä kautta muuttaa Jäämeren meriharakoita.

Jo vähän edistystä etsinnässä

Jopas vihdoinkin osuin teerten soidinpaikalle, ei tarvinnutkaan etsiä kuin seitsemän vuotta. Järven jäällä olivat taas parin kilometrin etäisyydellä, eikä mitään mahdollisuutta päästä lähemmäksi. Mutta kuulostelin, mistä päin muita pulputuksia kuuluu, ja lähdin kulkemaan lähimpää kuuluvaa ääntä kohti.

Kovin ovat kuvat vieläkin kaukaa, mutta nyt olen päässyt tietämään ainakin paikan. Mistä ne huomaavatkin kiihkoissaan, että joku on lähettyvillä. Siirtyivät aina hissukseen minusta kauemmaksi. Menen parempien kuvien toivossa joku päivä uudelleen, nyt ehkä vähän aiemmin aamulla. Tänään nimittäin tuossa kahdeksan maissa alkoivat jo lopetella.
teeri

Aamutuimaan

Olen ostanut maaston näköistä kangasta, sellaista, jota on miesten metsästysasuissa. Tämä on ohutta liukasta ja kevyttä. Menin aamulla portaille istumaan kangas päälläni. Arvelin olevani ikään kuin piilokojussa.
Niin hävisivät siliän tien kaikki linnut pihasta. Hissukseen joku tuijotti pusikosta, mikä möykky siihen portaille on tuotu. Kun otin kankaan pois päästäni, alkoivat linnutkin palailla.
Punatulkkuja on ollut tänä keväänä "tolkuttomasti". Äsken kun kävin lenkillä, kuului pitkin matkaa oikein kilvan eri punatulkkujen vihellystä.

Tikkoja on aina pari kolme, meni ulos milloin vain.

Mutta ihmettelen, että järripeippoja on vain yksi. Tavallisesti ne tulevat yhtaikaa vihervarpusten kanssa. Vihervarpuset ovat kai jatkaneet matkaansa ilmojen vähän lämmettyä.

Juuri sopivasti peipon silmän kohtaan sattui silmu, mutta niinhän se aina. Olisi pitänyt kaivaa vanhoista kuvista jokin "parempi".

Mustarastaitakin on ollut pihassa ihan "mielettömästi". Nyt alkavat vähentyä sitä mukaa kuin metsässä alkaa laulu lisääntyä.

Ihan pääni yläpuolella vaahterassa lauloi viherpeippo, vai kiristelikö hampaitaan, kun kuuluu vain "krriik".

Ja niin suloinen punarinta.
Meinasin kuvata ja laittaa kaikki tänä aamuna näkemäni linnut samaan juttuun, mutta niitä oli vielä saman  verran lisää, joten olkoon. Laittamatta jäivät mm. rautiainen, sinitiainen, talitiainen, sorsa, västäräkki, lokki.

Haukka haukannut

 Talvella oli pihassa pyrstöttömiä hömö- ja talitiaisia, nyt pyörii ketterästi rautiainen, joka on myös menettänyt pyrstönsä.

Vähän korvat luimussa odottelee, mitä mustarastas tekee. Useimmiten rautiainen pienempänä saa lähdön, jos samalle paikalle osuu isompiensa kanssa. (Ei ole maassa lunta, näyttää valotus olevan pielessä, kun oli varjossa).
 

Olisiko varpushaukka saanut haukatuksi. Joka päivä sekin näyttää pyyhältävän pihan poikki ja saa linnut pyrähtämään pusikkoon.
Rautiaisia muuten on pihassa tänä keväänä enemmän kuin muina vuosina.

Ylen harvinaisiksi käyneet

 Joku oli lenkkeilyreitin varrella nähnyt peukaloisen. Tietysti otin kameran, jos OIKEIN hyvä onni sattuisi, saisin minäkin sen näkyviin.

 Ei näkynyt peukaloista - en tietystikään sitä odottanutkaan! - Mutta ilahduin kottaraisista.

Kottaraisetkin ovat niin kovin harvinaista herkkua. Ennen Pohjanmaalla lapsena niitä tuntui olevan joka paikassa ja kottaraisen tunsi jokainen, se oli yksi yleisimpiä lintuja silloin siellä. Mutta nykyään saa vetää ristin peräseinään, jos sellaisen jossain sattuu näkemään.

Liuta kuoveja

Pääsiäisenpyhät menivät eri paikkoja kulkiessa ja lintuja etsiessä. Kovin oli anti vähäistä kylmyyden johdosta.  Eräällä peltoaukealla lenteli kuoveja.

Mutta sitten joku alkoi sanoa, että nehän ovat pikkukuoveja.

Vai olisiko niin, että aukealla olisi lennellyt kaksi eri porukkaa.Vaikka kuinka yritän katsoa ja vertailla niiden nokkaa, en jotenkin osaa katsoa, kaartuuko nokka jo alusta asti vai vasta kärjessä. Jompia kumpiahan näissä kuvissa on, tai sitten molempia. 

Toisaalta, nämä olivat pellolla. Kirjojen mukaan pikkukuovit levähtävät rannoilla ja luodoilla. Mutta ovatko nekään aina kirjoja lukeneet ;)

Mahlapuikkoja

 Äkkiä katsottuna voisi luulla, että on satanut vettä kannoille ja sitten jäätynyt. Mutta näin ei ole!

Kannot pulppuavat mahlaa. Ja nyt kun on ollut yöpakkasia, yhdeksänkin astetta, on mahla jäätynyt puikoiksi. Tästä vain saa taitella puikkoja ja alkaa nuoleskella elämäneliksiiriä. Helppoa! Ei tarvitse erikseen elävistä puista mahlaa tiputtaa. Metsätyömailla on nyt kaikki kannot täynnä mahlapuikkoja.

Tuulilasia kohti

Tytär tuli pääsiäiseksi ja halusi myös nähdä ja kuvata aiemmin kuvaamani metson. Niinpä ajoimme paikalle. Jo näkyy lintu tulevan vauhdilla autoa kohti.

Siihen se tuli ihan auton eteen. Siirtyi auton sivulle ja nokkaisi ikkunaa. Lähdin ajamaan eteen päin ja metso lensi auton vieressä pitkän matkaa, kunnes jättäytyi pois jossain vaiheessa. Nyt tytär uskaltautui jo uloskin kuvaamaan ja sai mukavia kuvia metsosta pyrstö levällään.
Nyt en kyllä mene enää häiritsemään metson rauhaa, vaikka kuka pyytäisi näyttämään paikan. Säälittää vain niin kauheasti, kun ei ole sille kaveria.