perjantai 10. elokuuta 2012

Kerkiäväiset ja vilkkaat

 Tänään säikähdin autossa lossia odottaessani oikein kunnolla. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitä, sillä auton katosta kuului rapinaa ja kolinaa. Kuvittelin, että auton sisuksiin tai katon sisään olisi mennyt autotallissa hiiriä ja pelkäsin, että ne tulisivat sieltä minun niskaani.
Sitten ilmestyi kahteen ikkunaan yhtaikaa räpiköivä västäräkki. Konepellille istahti kaksi muuta ja ne alkoivat putsailla itseään. Pian lossi tulikin, mutta linnut eivät seuranneet minua lossille. Ei vain ollut kameraa mukana, kuva alkukesältä.
Tämä ruokaa keräävä västäräkki on niin ikään aiemmin kesällä kuvattu.
Västäräkeistä puheen ollen kuulin eräältä tuttavalta, miten hän eräänä aamuna tänä kesänä lähti kaivinkoneellaan (vai oliko se pyörökuormaaja :) töitä tekemään muutaman kilometrin päähän. Hän ihmetteli, kun västäräkki seurasi koko ajan mukana. Pitkin päivää västäräkki ilmestyi ruokaa suussaan ja lensi jonnekin koneen uumeniin. Se oli tehnyt pesän jonnekin koneen sisuksiin ja syötti poikasia koko päivän, vaikka mies istui työskennellen koneensa päällä. Illalla työmies sitten tuli kotiin koneineen ja västäräkkeineen.

Ei kommentteja: