perjantai 3. elokuuta 2012

Kuikkarivi

Pakko laittaa vielä lisää kuikista, vaikka juuri toissapäivänä kirjoitin niistä. Uimassa käydessä näkyi ensin yksinäinen kuikka hiljalleen uiskentelemassa, sitten kaksi ja lopulta neljä.
Jossain vaiheessa niitä oli kokoontunut aivan valtava määrä keskelle järveä. No, vain tasan kymmenen, mutta valtava siihen nähden, että koskaan ennen en ole nähnyt yhtä paljon kuikkia yhdessä. Enteilee kai syysmuuttoa.
Yksi oli koko ajan terävämpänä kuin muut. Se huomasi heti kuvaajat rannalla muiden putsaillessa ja leyhytellessä siipiään ja sukellellessa.
Kuikkienkin määrä on lisääntynyt vuosien mittaan. Kuikalla on suuri reviiri ja samalle alueelle ei yleensä mahdu muita lintuja pesimään. Mutta ihmisiin sen on ollut pakko tottua kesämökkien lisääntyessä.

Ei kommentteja: