Muistin, että minähän näin aiemmin keväällä kuikan pesällään. Menin katsomaan, olisiko edes se saanut poikasia aikaan.
Kaksi ruskeaa pörröistä poikasta olivat onnistuneet kasvattamaan. Kuikat olivatkin ihan rannan läheisyydessä. Ilmeisesti tömistelin kuitenkin, koska niiden herkät korvat ilmiselvästi havaitsivat saapumiseni.
Hitaasti lipuen ne vähitellen etääntyivät kauemmaksi ja kauemmaksi. Jossain vaiheessa liittyi isukkikin mukaan.
Kaukana keskellä järveä ne uskaltautuivat rentoutumaan ja koko perhe kävi aamupäiväunille.
kuikka
3 kommenttia:
Kyllä noissa eläinten perhepotreteissa on jotain superherkkää!
Tuo on kyllä jo luxusta, saada kuvia kuikkaperheestä. Onneksi olkoon. Hienot kuvat sait.
Tillariina: niin on, ja varsinkin kun tietää, miten veitsenterällä niiden elämä monesti on.
Tuula: Ei minun tarvinnut odottaa kuin viisi vuotta, että kuikkaperheen saisin kuvatuksi ;)
Lähetä kommentti