tiistai 20. kesäkuuta 2023

Islannissa nähtyä 5

Eräässä paikassa vesipääskyjä kuvatessamme piti meriharakkapariskunta kovaa ääntä. Mutta ne olivat niin poissaolevan näköisiä, että en heti ymmärtänyt, että ne yrittivät kiinnittää huomiomme itseensä, ettemme havaitsisi niiden pesää. Ihan tien viereen olivat laittaneet pesän.


Pikkukajavakolonia.


Hevosia ja lampaita laidunsi siellä täällä. Lampailla oli kaikilla karitsat.
Ja kerran ratsastusporukka oli menossa samaan paikkaan kuin me. Täytyi vähän muuttaa reittisuunnitelmaa, etteivät häiriinny meidän takia.


Mustakurkku-uikkujakin oli siellä täällä. Samoin vaikkapa tukkakoskeloita tai kaakkureita. Mutta ei ollut silkkiuikkuja tai härkälintuja, eikä isokoskeloita.


Kapustarinta oli jokapaikanlintu. Etsiskeli ruohikolla matoja kuten meidän räkättirastaamme.


Lyhytnokkahanhilla oli mahdottomat määrät poikasia. Useat perheet lyöttäytyneet yhteen. Tässä vain murto-osa tuon paikan hanhista. Kuvakin vain auton ikkunasta äkkiä räpsäisty.


Merihanhillakin oli poikasia mahdottomat määrät.


Haahkoja oli joka rannalla ja runsaasti. Ja kaikilla poikasia. Osa oli sulkasatoisia, ja ruman näköisiä ilman pyrstösulkia.


Haahkaemo innostui peseytymään. Ihan se oli välillä selälläänkin ja kierähteli ympäri. 


Kottaraisellakin on poikaset, joille on kannettava ruokaa.


Ei paikkaa, jossa ei olisi ollut lapintiiroja.


Merikihut kisailivat niityllä. Vasemmalla vaalea yksilö ja oikealla tummat kihut. Minulla oli lähikuviakin, jossa kihu peseytyy, mutta en tiedä, ovatko joutuneet roskiin. Ei löydy enää mistään.


Hämmästyttävän paljon oli Islannissa omituisia patsaita tai muistomerkkejä ja muita häkkyröitä. Tällainenkin patsas ihan keskellä tyhjyyttä. Pikkukuovi pitää tähystyspaikkanaan.


Punakylkirastaita oli paljon, kuten kapustarintoja. Ei ollut sen sijaan räkättirastaita.


Virta-allipariskunta.


 virta-alli, punakylkirastas, kapustarinta, kottarainen, lapintiira, pikkukuovi, merikihu, meriharakka, pikkukajava, mustakurkku-uikku, hevonen, haahka, lyhytnokkahanhi, merihanhi

Ei kommentteja: