Nyt kun monena aamuna on ollut sumua, olen innostunut lähtemään järven rantaan jo heti hämärän valjettua. Olen jo sitäkin ehtinyt ihmetellä, miksen ennen ole sumussa ja hämärissä ja vieläpä aamuvarhain lähtenyt katselemaan järveäkään. Kunnes sitten kuin yllätyksenä pasahti mieleen: työ! Sehän se on ihmiseltä vaatinut aina kaiken mahdollisen ajan. Mutta nyt niinä aamuina kun ei töihin ole tarvinnut mennä, olen sitäkin ahkerammin lähtenyt luontoon.
Olivat jutsenia. Sama perhe, joka taannoin oli mustikoita syömässä. Emojen kanssa neljä poikasta.
Heti kun pääsevät rantaan, painelevat suoraan metsään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti