Vielä selailin kesäisiä kuvia eri melontaretkiltä. Minua viehättää aina tällaiset siltarummut, kapeat kannakset, ryteiköt jne, joiden läpi melomme innoissamme nähdäksemme, mitä toiselta puolen aukeaa.
Etsimme kivoja maisemia, saaria, lahdenpoukamia, mitä tahansa, missä voi nähdä erilaisia lintuja, uusia kasveja, sudenkorentoja, perhosia. Pelkällä aavalla selällä, jossa on pelkkää samanlaista vettä joka puolella ei ole mitään vitsiä.
Kävimme vielä toisenkin kerran sillä seudulla, jossa aiemmin olimme nähneet kalasääksen poikaset. Nyt poikaset olivat lähteneet pesästä.
Vain yksi sääksi uikutti pitäen omaa ääntään pesällä. Jonkin ajan kuluttua se lehahti lentoon vastakkaisen saaren metsään ja sieltä äänteli meille kai hätistelymerkkejä.
Olivatkohan muut lähteneet maailmalle ja vain tämä yksi jäänyt tai jätetty synnyinseuduille.
Välillä täytyy rantautua lepuuttamaan selkää, juomaan, syömään eväitä tai uimaan. Vielä kymmenenkin vuotta sitten rantautuminen olikin helppoa. Mutta nykyään rannoilla alkaa olla niin paljon kesämökkejä, että joutuu laskeutumaan kaiken maailman ryteikköihin ja kivikkoihin. Hyviä uintipaikkojakin saa oikein hakemalla hakea. Tai jos rannat ei ole rakennettu, se on pelkästään pystysuoran kallioseinämän ansiota, mutta miten sellaiseen rantautuu.
Rantojen kesämökkiytyminen on siis kaksipiippuinen asia. Toisaalta hyvä, että mökkiläiset tuovat rahaa kesällä, mutta koskemattoman luonnon kannalta ei ehkä niin hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti