On ollut niin paljon menoa ja meininkiä, etten huhtikuun jälkeen ole ehtinyt enkä muistanut ollenkaan käydä katsomassa järvellä, olisiko sinne tullut vesilintuja. Tiedän yhden vakituisen paikan, jossa on joka vuosi ollut tukkakoskeloita. Nytkin siellä oli kaksi koirasta ihan rannassa lepäilemässä. Mutta olin huomaamattani kävellyt melkein niihin kiinni. Tietysti oli rantapusikkoa edessä, joten ei liian lähellä olokaan tee autuaaksi. Olivat niin lähellä, etten saanut niitä edes samaan kuvaan. Enkä voinut yhtään liikkua parempaan kohtaan. Ihme kyllä, osasin olla niin, että eivät koko aikana tulleet tietämään läsnäolostani.
Tukkakoskelonaaraita ei näkynyt, mutta jonkin matkan päähän lensi isokoskelonaaras.
Siirryin toisaalle. Nyt ei ollut ongelmana lintujen liian lähellä olo, vaan päin vastoin, etäisyyttä oli liikaakin. Kuikkapari kierteli toisiaan lemmekkäästi, nyökyttelivät vuoron perään. Elin toivossa, että innostuisivat esittämään paritanssiakin, mitä televisiossa on joskus näytetty. Mutta ei, välillä vain oikoivat koipiaan ja jatkoivat lemmekästä toistensa kiertelyä.
Kauempana laskeutui veteen härkälintu. Peipot, pajulinnut, kirjosiepot ja tuntemattomat pikkulinnut pitivät konserttia puissa. Siinäpä tämänaamuinen retki.
1 kommentti:
Ei tuo rantapusikko kuvassa haittaa. Vihreät läikät päinvastoin kehystävät kuvaa. Kuikka on suosikkilintuni, on mukava seurata niitä meloessa.
Lähetä kommentti