lauantai 25. toukokuuta 2019

Varis ja nokivaris

Jo kerran aiemmin  julkaisin nämä kuvat, mutta poistin ne, kun luulin laittaneeni väärää tietoa. Tässä mielestäni vierekkäin nokivaris ja varis, Schönbrunnin eläintarhassa niitä kisaili ja leikki keskenään useita. Se miksi välillä poistin julkaisun, johtui siitä, että netistä katsoin videolta Schönbrunnin eläintarhan lintuja, ja videolla eläintarhan hoitaja nimitti tätä mustaa korpiksi.
Olen tutkaillut asiaa sittemmin usealta taholta, ja edelleenkin pidän tätä nokivariksena. Se on ihan saman kokoinen kuin varis, korppi on huomattavasti isompi - ja minusta romuluisempikin ja paksumpinokkainen.

Olen saanut myös selville, että Länsi- ja Lounais-Euroopassa esiintyy vain nokivarista, idässä on vain variksia, ja niiden kapealla kohtausalueella tavataan molempia. Itävalta sattuu juuri molempien lajien rajavyöhykkeelle. Lajit myös risteytyvät keskenään, joten  niitä voi olla jos jonkinnäköisiä.

  Nämä kolme alinta Belvederen linnan puistossa olivat oudon näköisiä, joten lienevät risteymiä. Niitä oli muitakin kirjavia, joillakin enemmän harmaata kuin mustaa ja päin vastoin, ei kunnon varis tai nokivaris kumminkaan.
Joissakin maissa pidetään näitä kahta samana lajina, joissakin eri lajeina. Jotkut pitävät nokivarista variksen alalajina.

En saanut kovin luotettavaa kuvaa muutenkaan Schönbrunnin eläintarhan työntekijöistä. En ollut varma, vieläkö eläintarhassa oli lintutalo, joten lippua ostaessa kysyin kassalta, onko sitä vielä. Kassaneiti pyöritteli silmiään ja hämmästeli vähän aikaa ja sanoi, ettei mitään erillistä lintutaloa ole. Hän oli sitä mieltä, että tarhassa näkee lintuja vain, mikäli jokin yksittäinen luonnossa elävä lintu sattuu eksymään paikalle. Kassaneiti oli väärässä. Oli siellä lintutalo, ja oli muitakin lintuja eri puolilla eläinpuistoa.
Ja olihan siellä pandakin. Tästä itävaltalaiset tuttavat kertoivat, että Kiina ei myy sitä Itävaltaan, on antanut pandan vain lainaksi joksikin aikaa.

1 kommentti:

Tillariina kirjoitti...

Nokivaris on hyvä nimi! En ole sellaiseen törmännyt vielä!