Aamulla menin sittenkin katsomaan lammelle, oliko telkkä saanut poikasia. Ekaksi ryteikön läpi suunnistaessa minua tervehti vihaisesti tämä, jonka olen tulkinnut pensaskertuksi.
Telkän taannoiset kosiomenot olivat tuottaneet tulosta. Ruovikon raoista näin poikasia, ensin yhden ja sitten useampia ja aina vain. Ne sukeltelivat ja olivat välillä ruovikon takana, joten en päässyt kärryille, montako niitä oli, mutta jotain 5-7.
Emoa vain nukutti kovasti. Kaukana huomasin lisää poikasia, mutta ne olivatkin toisen telkän, emo ui niiden mukana.
Pusikosta lähti myös sorsapoikue. Kuin pitkä juna kauempaa katsottuna. Miten poikaset pysyvätkin niin toisissaan kiinni, että joskus olen jopa luullut isoksi käärmeeksi, kun tällainen revohka luikertelee ihan rannan reunassa. Ensin arvelin, että tämä olisi tavinaaras, aiemmin kun paikalla olin nähnyt taviparin, mutta vaikka kuinka tiirailen, on emon siipipeili kuvissa minusta kuitenkin sinisorsan. Eli pakko mennä joskus vielä katsomaan, olisiko tavikin saanut poikasia.
Toisella lammella oli myös telkkä saanut perillisiä, näitä oli kahdeksan. Mutta pettymyksekseni en nähnyt haapanoita. Varmaan mentävä vielä kerran ihmettelemään. Ehkä ensi viikonloppuna viimeistään ennen kuin ruoikko kasvaa niin, etten sen takia näe mitään.
Päivällä kävimme vielä paikassa, jossa yritin saada kiikariin kuhankeittäjää, mutta ei kuulunut ääntäkään. Ne eivät ole vielä tulleet tai sitten ovat vähentyneet entisestään. Miksi en kuvaillut vielä silloin lintuja, kun vielä vaikkapa 15 vuotta sitten lauloi kuhankeittäjä ihan oman tontin vieressä ja ääntä matkimalla sai sen tulemaan omaan pihakoivuun!
pensaskerttu, telkkä, sinisorsa
1 kommentti:
Lintujen poikasia on aina ilo nähdä. Se on jotenkin merkki elämän jatkumisesta luonnossa.
Lähetä kommentti