lauantai 2. toukokuuta 2020

Uudesta kojusta nähtyä

 Vihdoinkin tilasin itselleni piilokojun. Halvimman sellaisen, mutta kumminkin. Olen aina luullut, että ne ovat vaikeasti koottavia ja painavia, siksi minulla on ollut miehen tekemiä monimutkaisia viritelmiä, jotka ovat aina eka talven aikana hapristuneet mitättömiksi. Mutta tämähän olikin mainio ostos. Eihän sitä tarvinnut juuri kootakaan. Kun otti kuljetuspussista, se pongahti itsestään täyteen kokoonsa, boiiing. Ja se on niin kevyt kantaa, että sen voi nostaa yöksi vaikka autotalliin sellaisenaan, ei paina kahtakaan kiloa. Kauhealla tuulella ei kylläkään voi käyttää, mutta kuka silloin kuvaamaan menisikään.
Kokeilin eilen sitten istua siellä. Ja olihan sitä tapahtumiakin, vaikka en kauaa jaksa yhteen menoon kököttää. Varpunen keräili pesätarpeita.

 Pesäntekopuuhailun jälkeen se laulaa luritteli oksalla kokeillen onneaan.

 Pikkuvarpunenkin löysi talotarvikkeita.

Mustarastaat ovat lisääntyneet käsittämättömästi. Ja ne ovat niin tosi huvittavia. Aina kun avaa ulko-oven, ne juosta vilistävät kiljuen pusikkoon. Paitsi nyt minusta tuntuu, että ne alkavat tottua meihin.

Ja punarinta on niin ihanan söpöläinen. Laulaa luritteli puolisoa etsien.




varpunen, pikkuvarpunen, mustarastas, punarinta

2 kommenttia:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Mustarastaan diivailuhuuto on huvittava, jos sitä ei ensin ehdi pelästyä ;-)

Onnea uudelle piilokojulle :-)

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Onneksi olkoon! Meillä on haaveiltu monta vuotta piilokojusta. Jostakin syystä se on jäänyt hankkimatta.