lauantai 23. toukokuuta 2020

Yksin kyhjöttäviä

Yksinäisiä vesilintuja siellä täällä. Tämä telkkä on tainnut jäädä ilman poikasia kun ei kerran ole hautomassa eikä näy jälkikasvuakaan.

Vielä oli yksi telkkäkoiraskin yksinään. Tämä ei ole tuon äskeisen puoliso, oli ihan muualla. Taitaa pian suunnitella etelään lähtöä.

 Kuikka uiskenteli ja sukelteli niin ikään yksinään. Tällä saattaa hyvinkin olla puoliso hautomassa.

 Pienellä luodolla yksi yksinäinen kalatiira kyhjötti. Usein mietin, miten yksin kököttävät tiirat tai lokit saavat aikansa kulumaan. Varsinkin kun aavalla järvellä ei juuri ole tapahtumia.

Jopa tätä sinisorsaa ihmettelen. Useana päivänä olen katsonut, miten se yksin kököttää tai ruokailee lammella. En vahingossakaan ole nähnyt toista puoliskoa, mikäli sillä sellaista on. Tälle lammelle tulin katsomaan itse asiassa härkälintuja, jotka sinne olivat jo tänä keväänä saapuneet, mutta ei ainakaan nyt näkynyt missään.

Nämä joutsenet olivat aiemmin ajaneet eräässä lahdenpoukamassa majailleet härkälinnut pois. Harmittelin kovasti, mutta kun toissapäivänä kävin uudelleen katsomassa, olivat joutsenet lähteneet ja härkälinnut onneksi tulleet takaisin. Jännittävää taas seurata kesän mittaan, missä pesinnät onnistuvat, missä käy köpelösti.

3 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Se onkin jännittävää tuo pesiminen! Meillä joutsenilla oli todellakin perheonnea! 6 poikasta!!

Anu kirjoitti...

Mukava kuvasarja. Voisiko tuon koirassorsan puoliso olla hautomassa ja tuo koiras on paikallaan ja vartioi ympäristöä?

Kirlah kirjoitti...

Anu: sitä minäkin olen välillä arvellut. Toivottavasti pariskunnalla on pesä ja emo pesällä.