tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesän eka melonta

 Tänään kävimme jo ensimmäistä kertaa melomassa. Olemme vieneet nyt kanootin sellaiseen paikkaan, että ei ole niin tajuttoman kallioista kuin viime kesänä. Nyt on hyviä ruovikkopaikkojakin, joissa voi olla lintuja, sudenkorentoja ja erilaisia kasveja.
 Näimme monenlaisia lintujakin. Järvellä oli yksi telkkä, yksi haapana, lokkeja. Kurkiakin oli yhteensä viisi.
 Tätä ruovikosta kurkkijaa oletimme joutseneksi. Varsinkin kun samalta suunnalta pyrähti toinenkin joutsen lentoon.
Koneelta katsoessa osoittautui, että luonto juksautti meitä taas kerran. Valkoinen olikin jotain hahtuvaa. Liekö osmankäämin kukinnonjämä tai jonkin toukan koteloa.

No oli siellä kuitenkin muualla päin kaksi joutsenta.

2 kommenttia:

Vikki kirjoitti...

Olen vähän arka ottamaan kameraa kanoottiin sen jälkeen kun mies tipahti kuin eno veneestä, kännykähän siinä meni!
Tekisi joskun mieli koostaa nämä hassut "luulemiset". Omalla kohdallani paras oli ilves joka osoittauti kannoksi, mutta olihan hetki hyvää jännitystä :)

Kirlah kirjoitti...

Minullakin on mennyt kännykkä kymmenisen vuotta sitten, kun kanootti kaatui. Silti olen ottanut kameran sun muut tykötarpeet mukaan. Me olemme sellaisia "sunnuntaimelojia". meille ei se itse melonta ole niin tärkeää vaan se, että sen avulla pääsemme kuvailemaan sellaistakin, mitä ei muuten näkisi.
Ja sen kanoottionnettomuuden jälkeen menemme järvelle vain hyvän sään aikana.